Avun kuljettaminen Gazaan meritse voi alkaa jo viikonloppuna

Merikäytävä Gazaan voisi olla käytössä jo sunnuntaina.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi perjantaina, että meriteitse kulkeva avustuskäytävä Kyproksen ja Gazan välillä voisi olla käytössä jo sunnuntaina.

YK on varoittanut nälänhädästä 2,4 miljoonan asukkaan Gazassa. Alueella vallitseva kaaos ja jatkuvat taistelut ovat estäneet avustuskuljetuksia pääsemästä perille.

Kyproksella vierailleen Von der Leyenin kommentit tulivat päivä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden oli ilmoittanut, että Yhdysvallat aikoo rakentaa "väliaikaisen laiturin" Gazan rannikolle vastaanottamaan elintarvikkeita, vettä ja lääkkeitä kuljettavia aluksia.

Merikuljetukset ovat EU:n, Yhdysvaltojen ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien yhteishanke.

Von der Leyen ei kertonut tarkempia tietoja siitä, minne apu käytännössä Gazassa toimitettaisiin.

YK:n mukaan maareittien avaamisen pitäisi olla edelleen ensisijainen tavoite.

– On olemassa helpompi ja tehokkaampi tapa tuoda apua, ja se on Israelin ja Gazan yhdistävien maanteiden ylityspaikkojen kautta, tiedottaja Juliette Touma sanoi Reutersin mukaan.

Muun muassa Yhdysvallat ja Jordania ovat pudottaneet ruokaa ja avustustarvikkeita Gazaan myös ilmasta, koska maakuljetuksia kulkee koko ajan liian vähän.

Perjantaina ainakin viisi ihmistä kuoli ja useita loukkaantui, kun ilmasta pudotetut avustuspaketit putosivat heidän päälleen.

Silminnäkijöiden mukaan uhreja vaatinut avun pudottaminen tapahtui Al-Shatin pakolaisleirissä Gazan pohjoisosassa.

Lähde: Reuters

Lue myös:

    Uusimmat