Israelin armeija kiistää avustustarvikkeita hakeneiden siviilien ampumisen
Israelin asevoimat (IDF) kertoo oman selvityksensä pohjalta, että sen sotilaat eivät ampuneet kohti avustustarvikkeita hakemassa olleita siviilejä viime kuun lopulla Gazassa. Israelin mukaan sen sotilaat ampuivat "tarkasti" ainoastaan epäiltyjä, joita pidettiin uhkana.
– Selvityksemme näytti, että IDF:n joukot eivät ampuneet kohti avustuskuljetusta, mutta ampuivat kyllä kohti useita epäiltyjä, jotka lähestyivät alueella olleita joukkoja ja muodostivat heille uhkan, lausunnossa kerrotaan.
Gazan terveysministeriön mukaan yli sata ihmistä kuoli, kun israelilaissotilaat tulittivat avustustarvikkeita hakeneita palestiinalaisia siviilejä. Gazalaissairaalassa vierailleen YK:n ryhmän mukaan uhreilla oli runsaasti ampumahaavoja. Israelin mukaan suurin osa kuolonuhreista olisi seurausta väkijoukon paniikista.
Lue myös: Israelin tankki tappoi Reutersin toimittajan – nyt analysoitu video paljasti rajun totuuden
Maan pääministerin Benjamin Netanjahun kanslia on puolestaan väittänyt, että valtaosa kuolleista olisi tallautunut tai jäänyt rekkojen alle yrittäessään väkisin saada avustustarvikkeita.
Gazan al-Shifan sairaalan kerrotaan ottaneen vastaan yli 700 haavoittunutta sen jälkeen, kun israelilaissotilaat avasivat tulen.
Terveysministeriö: Kuolleita yli 30 800
Israel on pommittanut Gazaa raunioiksi jo usean kuukauden ajan, ja kaistan humanitaarinen tilanne on erittäin vaikea. Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israelin ilmaiskut ja maahyökkäykset Gazassa ovat surmanneet jo yli 30 800 ihmistä. Valtaosa kuolleista on ollut naisia ja lapsia.
Lue myös: Ulkoministeri Valtosen mukaan Gazaan on saatava humanitaarinen tulitauko, "maksoi mitä maksoi"
Terveysministeriön mukaan kaikkiaan yli 72 400 ihmistä on loukkaantunut sen jälkeen, kun sota alkoi 7. lokakuuta Hamasin Israeliin tekemästä hyökkäyksestä. Israeliin tehdyssä hyökkäyksessä kuoli Israelin viranomaisten mukaan yli 1 100 ihmistä, joista enemmistö oli siviilejä.
Tänään terveysministeriö kertoi, että edeltäneen vuorokauden aikana Gazassa oli kuollut 78 ihmistä.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää