Avioerohakemuksen yksin jättänyt Susanna Ingerttilä: "Ei draamaa, olemme hyvissä väleissä"

Lukuisista televisio-ohjelmista tuttu Susanna Ingerttilä vitsailee olevansa nyt naimisissa koiriensa kanssa.

Susanna Ingerttilä jätti avioerohakemuksen yksin Helsingin käräjäoikeuteen elokuussa.

Ingerttilä ja ex-puoliso avioituivat marraskuussa 2011. Parilla ei ole yhteisiä lapsia. 

– En aio kommentoida asiaa sen kummemmin kenellekään. Ei mitään draamaa ja olemme ihan hyvissä väleissä, Ingerttilä sanoo MTV.fille Keiju Junior-juoksukoulun pressitilaisuudessa.

– Sain pari kuukautta sitten tällaisen koirantassusormuksen nimipäivälahjaksi. Eikös se tarkoita, että olen nyt sitten naimisissa koirien kanssa, nainen toteaa nauraen.

Ingerttilää pitävät kiireisenä viisiviikkoiset jackrussellinterrierin pennut. 

– Siinä on neljän tunnin välein syöttämistä ja tietysti leikkimistä siinä välissä. Kyllä tässä niin sanotusti vaippoja vaihdetaan samaa tahtia kuin ihmislapsenkin kanssa.

Susanna Ingerttilä on aiemmin ollut aviossa ex-uimari Jani Sievisen kanssa. Kaksitoista vuotta kestäneen liiton aikana parille syntyi kaksi lasta.

Ingerttilä on esiintynyt viime vuosien aikana useissa tosi-tv-ohjelmissa, kuten Viidakon tähtösissä ja Big Brotherissa. 1990-luvulla hän tuli tunnetuksi kauneuskilpailuista.

Lue myös:

    Uusimmat