"Avaruusfriikki" toimittaja Jan Torvalds seurasi Kuustudiossa ihmisen laskeutumista kuuhun – muistelee 50 vuotta myöhemmin: "Olihan se saavutus myös telkkarin näkökulmasta"

Yhdysvaltalaiset Apollo 11 -lentäjät laskeutuivat ensimmäisinä ihmisinä kuuhun päivälleen 50 vuotta sitten. Myös suomalaiset seurasivat historiallista hetkeä tiiviisti 20.–21. heinäkuuta 1969.

Jan Torvalds seurasi Ylen Kuustudiossa suorassa lähetyksessä lentoa muiden toimittajien ja asiantuntijoiden kanssa. MTV Uutiset Live haastatteli Torvaldsia tunnelmista studiossa.

– No kyllähän se oli aika hurjaa ja erittäin mielenkiintoinen juttu kaikenkaikkiaan, Torvalds kertoo.

Hän kertoo muistavansa, kuinka astronautit laskivat jalkansa ensimmäistä kertaa kuun pinnalle.

– Kyllä minä muistan joo, ihan hyvinkin, seurasin niinku haukkana tätä tilannetta.

Tuolloin Neil Armstrong astui kuuhun ja lausui legendaariset sanansa: ”That’s one small step for (a) man, one giant leap for mankind.” (“Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle.”)

Suomessa toimittajat kuitenkin ehtivät puhumaan lauseen päälle lähetyksessä. Se ei kuitenkaan Torvaldsin muistoa himmennä.

Sekä kuulento että lähetys onnistuivat

Tunnelmat studiossa olivat riemukkaat, sillä vastaavaa ei oltu koskaan aikaisemmin tehty.

– Erittäin vaikea juttu, mutta tekniikka toimi yllättävän hyvin ja kaikki meni just niin kuin piti, Torvalds muistelee.

Vaikka ohjelma tuli Suomessa haastavaan aikaan, suomalaiset seurasivat sitä silti kiinteästi.

– Oli se kyllä katsottu tapahtuma, en osaa sanoa paljonko katsojia oli, mutta niitä oli varmaan valtavasti!

– Jälkikäteen kyllä kehuttiin sitä, että tällainen operaatio oli pantu pystyyn ja tieto kulki hienosti ja kuvatkin kulki hienosti. Olihan se saavutus, myös telkkarin näkökulmasta.

Kuulennon tapahtumat näkyivät myös muuten suomalaisessa mediassa.

– Tietysti lehdistö seurasi myös omilla keinoillaan, kaikki mediat olivat hyvin mukana tässä pelissä.

Kuulento muistuu toisinaan mieleen

Torvalds muistelee silloin tällöin historiallista lähetystä. Videotallenteitakin tulee joskus katsottua.

– No silloin tällöin muistelen, kyllä tietysti on sellainen asia joka ei helposti unohdu, on jäänyt sellaisena riemukkaana muistona mieleen, Torvalds kertoo.

– Olihan se valtava tekninen suoritus, kaikki meni niin hienosti eikä mitään virheitä tullut tehtyä. Tekniikka oli viimeisen päälle hiottu ja toimi yllättävän hyvin.

Lähetys oli koitos niin suoran lähetyksen kuin siihen valmistautumisen puolesta.

– Minulla oli aisaparina Börje Hjelm, joka oli Finnairin lentäjä ja myös tällainen "avaruusfriikki". Molemmat oltiin sellaisena avaruusparina siellä studiossa ja tehtiin töitä melkein ympäri vuorokauden.

Ennen lähetystä piti lukea etukäteen paljon avaruuslennolla käytettävistä koneista, lentäjistä ja näiden historiasta.

Mitenkään sen erikoisemmalla tavalla Torvalds ei aio kuulennon juhlapäivää viettää.

– Ollaan täällä kesämökillä ja seurataan tätä, täällä on sukulaisia jotka nyt seuraa juuri tätäkin haastattelua.

Kuustudion asiantuntijoina toimivat vuonna 1969 Börje Hjelm, Ralf Friberg, Pertti Jotuni, Teppo Suonperä, Birger Wiik, Martti Tiuri, Gustav Järnefelt, Bo Fagerström, Tenho Autere ja Mikael Lehtonen. Ohjelman toimittivat Suomessa Jan TorvaldsYrjö Länsipuro, Erkki Toivanen ja Pasi Rutanen etänä Houstonista.


Lue myös:

    Uusimmat