Autoteollisuudessa valtava skandaali: Japanilaisyhtiö väärentänyt metalliosien vahvuuslukemia 10 vuoden ajan

Japanilainen Kobe Steel on jäänyt kiinni tuotteidensa kestävyyden liioittelemisesta. Se on toimittanut metalliosia noin sadalle yritykselle, joiden joukossa on niin auto- kuin lentokonevalmistajiakin.

Kobe Steel on Japanin kolmanneksi suurin teräksentuottaja ja yksi merkittävimmistä maan autoteollisuuden käyttämistä alihankkijoista. Se on myöntänyt vääristelleensä valmistamiensa metalliosien kestävyystestien tuloksia saadakseen ne näyttämään standardien mukaisilta. Huijaus on tietojen mukaan jatkunut ainakin kymmenen vuoden ajan.

Yhtiö valmistaa autoissa käytettäviä metalliosia muun muassa Toyotalle, Hondalle, Nissanille, Mazdalle, Mitsubishille ja Subarulle sekä yhdysvaltalaisille jättiläisille Fordille ja General Motorsille sekä Teslalle.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, että Kobe Steelin luultua heikommat metalliosat olisivat aiheuttaneet onnettomuuksia tai olennaisesti vaikuttaneet sattuneiden onnettomuuksien vakavuuteen. Kobe Steelin kanssa yhteistyötä tehneet yritykset selvittävät nyt kuumeisesti, missä kaikkialla b-laatuista terästä on heidän autoissaan käytetty.

Kobe Steelin osakkeen arvo on pudonnut 42 prosenttia tämän viikon aikana.

Lähde: Bloomberg

***

Lexus haki tiettyä värisävyä 15 vuoden ajan 1:55

Lue myös:

    Uusimmat