Auto syttyi palamaan tabletista Kuopiossa, 3- ja 5-vuotiaat jäivät loukkuun – isää kuulustellaan myöhemmin: "Annetaan hänelle ja lapsille rauha"

0:52

Kuopion autopalon syyksi selvisi aiemmin tänään lapsen käytössä ollut palamaan syttynyt tablettitietokone. Isä lähti lasten kanssa onnettomuuspaikalta sairaalaan.

Kuopion Prisman parkkipaikalla koettiin aamulla vaarallinen tilanne, kun henkilöauto syttyi palamaan parkkipaikalla.

Kolme- ja viisivuotiaat lapset olivat hetkeä aiemmin jääneet henkilöauton takapenkille kahdestaan siksi aikaa, kun perheen isä oli asioimassa perheen pienimmän lapsen kanssa Kuopion Prismassa.

Isän tullessa kaupasta takaisin hän oli huomannut autonsa olevan tulessa. Poliisin mukaan palo sai alkunsa liekkeihin roihahtaneesta tablettitietokoneesta.

Poliisista kerrottiin aiemmin tänään, että autosta pelastetuille lapsille tuli sairaalahoitoa vaativia palovammoja muun muassa kasvoihin.

– Tekninen tutkinta saattaa alkaa vielä tänään, mutta viimeistään aamulla, kertoo viestintäasiantuntija Arto Tynkkynen Itä-Suomen poliisista MTV Uutisille.

– Isää ei ole päästy vielä kuulustelemaan. Hän lähti lasten kanssa välittömästi sairaalaan tapahtumapaikalta. Annetaan hänelle ja lapsille rauha olla siellä.

Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja tuli oli levinnyt myös viereiseen henkilöautoon. Molemmat autot paloivat pahoin.

– Meidän tietojemme mukaan isä itse oli huomannut auton olevan tulessa. Tapahtumien kulku varmasti tarkentuu, kun pääsemme kuulemaan siinä parkkipaikalla onnettomuuden aikaan olleita.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja