Mopoilijoiden rällästys on pitänyt Pohjanmaan poliisilaitoksen kiireisenä illalla.
Alajärvellä järjestetyn mopomiitin yhteydessä on sattunut onnettomuus. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että nuori henkilö loukkaantui Alajärven Kuopiontiellä moottoripyörän törmäyksen seurauksena.
Onnettomuus tapahtui iltakymmenen aikaan, kun moottoripyöräilijä törmäsi ajorataa ylittäneeseen jalankulkijaan. Ennen törmäystä joku tapahtumapaikalla ollut sivullinen oli ampunut ilotulitteen, joka oli mahdollisesti vaikuttanut onnettomuuden syntymiseen.
Jalankulkija menetti tajunsa törmäyksessä ja hänet kuljetettiin sairaalaan.
Komisario Tomi Mansikkamäki Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoo MTV Uutisille, että jalankulkija on loukkaantunut tilanteessa vakavasti. Moottoripyöräilijän tilasta ei myöhään illalla ollut tarkkaa tietoa.
Tapauksen rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä.
– Siellä on ollut tosi paljon nuoria paikalla ja poliisi on antanut poistumiskäskyn, koska tilanne on aiheuttanut vakavaa vaaraa liikenteelle ja ihmisille.
Useita tehtäviä eri alueilla
Mansikkamäki kertoo, että Pohjanmaan poliisilaitoksen illan tehtävistä surullisen suuri osa on liittynyt juuri mopoilijoihin.
– Joko rällästetään tai törmäillään toisiinsa tai sivullisiin.
Mansikkamäki toteaa, että esimerkiksi Kokkolassa poliisit ovat joutuneet jatkuvasti kirjoittamaan illan mittaan sanktioita mopoilijoille.
– Ja Laihialla on ollut kahden mopon nokkakolari, siellä on raajaa virheasennossa. Kauhajoellakin on urheilukentän alueella nuorisoa päihtyneenä ja rällätään mopolla, hän luettelee.
Mansikkamäellä on tärkeä viesti nuorten vanhemmille:
– Vanhemmat kaivavat nyt sen vanhemmuuden esiin ja puuttuvat lastensa tekemisiin. Tämä on vahva sanoma, nyt kannattaa olla kiinnostunut, missä lapset liikkuvat, Mansikkamäki toteaa.

