Auto-onnettomuudessa loukkaantuneille parempaa hoitoa nopeammin – Volvo investoi israelilaisfirmaan
Israelilaisyrityksen kehittämä järjestelmä tarjoaa vastauksia tilanteissa, joissa niitä voi olla muuten hankala saada. "Lääketieteellistä tekoälyä" hyödyntävä teknologia auttaa onnettomuuden uhreja saamaan parempaa hoitoa nopeammin.
Volvo kertoo investoineensa israelilaiseen MDGo-yhtiöön, joka kehittää pelastusviranomaisten ja hoitohenkilökunnan työtä helpottavaa teknologiaa.
MDGo on kehittänyt autoihin asennettavan järjestelmän, joka onnettomuuden sattuessa lähettää tietoa tapahtuneesta suoraan viranomaisille.
Järjestelmä osaa ilmoittaa esimerkiksi törmäyksen voimakkuuden sekä antaa arvion matkustajien vammoista ja niiden vakavuudesta. Informaatio välittyy viranomaisille seitsemässä sekunnissa onnettomuudesta.
Järjestelmän dataa voivat hyödyntää myös esimerkiksi vakuutusyhtiöt selvittäessään mahdollisia petosyrityksiä.
Volvo ei ole kertonut, kuinka suuresta investoinnista on kyse. Sopii kuitenkin olettaa, että Volvo on kiinnostunut integroimaan yhtiön teknologiaa autoihinsa ainakin jollain aikataululla.
Myös korealainen Hyundai ilmoitti joitakin viikkoja sitten yhteistyöstä MDGon kanssa.
Lähde: Volvo, Carscoops
Uusimmat
-
06:00
Nämä ovat Suomen työkyvyttömimmät kunnat
-
05:55
Juha Kankkusen autosta löytyi kaksi sormea – nämä karmivat hetket mullistivat MM-rallin: "Ilman sitä kukaan ei olisi uskaltanut"
-
05:47
Musti ja Mirri salaa myrkkykoiranruoan uhrien määrän – näin yhtiö heräsi toimimaan ensimmäisten sairastumisten paljastuttua
-
05:26
Tänään liputetaan Jean Sibeliuksen päivää – tiedätkö kenen sisko Aino-vaimo oli?
-
05:15
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
05:15
Ukraina salamurhaa vihollisiaan Venäjällä, ja Putin on voimaton – Ilmari Käihkö: Yksi ryhmä erityisesti kohteena
-
05:08
Viisi guyanalaissotilasta kuoli helikopteriturmassa lähellä Venezuelan rajaa – kaksi edelleen kateissa viidakossa
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
Lataa lisää