Neljä nuorta miestä pelastautui mereen ajautuneesta autosta Raaseporissa tänään aamulla, kertoo poliisi.
Ilmoitus liikenneonnettomuudesta Eteläisellä Rantakadulla tuli hätäkeskukseen noin puoli seitsemältä aamulla.
Auto oli päätynyt rantaviivaa mukailevalta tieosuudelta katolleen mereen, rikoskomisario Jussi-Pekka Laaksonen kertoo STT:lle.
– Tie menee hyvin lähellä merenrantaa, Laaksonen sanoo.
Laaksosen mukaan autossa olleet neljä täysi-ikäistä, alle 20-vuotiasta miestä olivat päässeet ulos autosta omin avuin kuivalle maalle.
Onnettomuuden syytä selvitetään esitutkinnassa.
Tällä hetkellä poliisi epäilee autoa kuljettanutta miestä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisista kerrotaan, että autossa epäillään olleen useampia päihtyneitä.
Juttua on päivitetty kauttaaltaan lisätiedoilla 30.7. kello 10.01.