Tasmaniassa syntynyt Stephen Kemppainen päätti lähteä arkkitehtiopintojensa jälkeen Suomeen vierailulle. Vuoden mittaiseksi tarkoitettu reissu venyi vuosikymmeniksi, kun Kemppainen löysi suomalaisen vaimon ja asettui Espooseen asumaan. Nyt miehellä on kaksi kotimaata, ja Australiassa vieraillaan perheen kanssa säännöllisin väliajoin.
– Setäni houkutteli, että lähtisin käymään Suomessa. Vuonna 1989 matkustin Suomeen, kun minulle järjestyi työpaikka. Tarkoituksenani oli kierrellä tapaamassa sukulaisia ja tehdä töitä.
Töiden lomassa Stephen Kemppainen tutustui myös Helsingin yöelämään, josta hän löysi elämänsä rakkauden.
– Hän oli ensimmäinen tyttö, jota pyysin tanssimaan kanssani. Kun suhteemme vakavoitui, harkitsimme pitkään, missä asumme.
Kaksikko päätti kuitenkin jäädä Suomeen, vaikka viettikin vuoden Australiassa mentyään naimisiin. Vuosien varrella parin tilanne muuttui niin, että Australiaan muuttaminen tuntuu tällä hetkellä epärealistiselta.
– Teini-ikäisillä lapsillamme on koulut ja harrastukset, ja minulla on oma arkkitehtitoimisto. Mutta eläkepäiviä olisi mukava viettää Australiassa, ainakin osan vuotta.
Sähköposti helpottaa yhteydenpitoa
Kemppainen viihtyy hyvin Suomessa, mutta synnyinmaastaan hän kaipaa perhettään, ystäviään, sääolosuhteita sekä luontoa.
– Paratiisia ei kuitenkaan ole olemassakaan, se täytyy itse tehdä, Kemppainen toteaa.
Mies lievittää ikävää pitämällä ahkerasti yhteyttä lähipiiriinsä. Sähköpostiyhteyden myötä maapallon toisella puolella asuvat ystävät ja perheenjäsenet pysyvät ajan tasalla Suomen menosta muun muassa valokuvien välityksellä. Monet tulevat mielellään Suomeen asti katsomaan Kemppaisen perhettä.
– Erään vanhan opiskelukaverin perhe on tulossa kylään. Ja siskot käyvät perheidensä kanssa täällä mielellään vierailuilla.
Suomenkielen taito helpotti sopeutumista
Kemppaisen vanhemmat muuttivat Suomesta Australiaan vuonna 1959. Vanhemmat ymmärtävät pojan päätöksen jäädä Suomeen, vaikka isä välillä kyseleekin, miten tämä viihtyy Pohjolassa.
– Vanhempani lähtivät Australiaan Venäjän uhan, kylmyyden ja taloudellisen tilanteen vuoksi. He ovat kuitenkin ylpeitä, että tulin täyttämään sitä vajetta, jonka he aikoinaan aiheuttivat lähdettyään Australiaan.
Sopeutumista Suomeen helpotti aikoinaan se, että Kemppainen oli puhunut kotonaan Australiassa suomea. Parissa kymmenessä vuodessa kielitaito on parantunut huomattavasti, tosin australialainen elämänasenne aiheuttaa aika ajoin kummallisia, mutta harmittomia tilanteita.
Ensimmäisinä vuosinaan Suomessa Kemppainen oli ostamassa vaateripustimia. Mies nappasi kymmenen henkaria ja paineli kassalle. Kassaneiti ryhtyi laskemaan ripustimia, jolloin Kemppainen totesi "Ai kato, sä osaat laskea". Kassaneiti totesi, että mikäli hänellä ei olisi kipsiä, hän olisi lyönyt Kemppaista.
– Pitää edelleen välillä varoa, mitä sanoo, Kemppainen naureskelee.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää