Naton peruskirjan viidenteen artiklaan kirjattu velvoite toisen jäsenmaan auttamisesta on tullut jälleen ajankohtaiseksi.
Kylmän sodan päätyttyä kollektiivinen puolustus oli sivuosassa sotilasliiton keskittyessä kriisinhallintaoperaatioihin eri puolilla maailmaa.
– Nato ja sen jäsenet ovat vasta tajuamassa sen tosiasian, että artikla 5 on jälleen relevantti, arvioi Magnus Nordenman Washingtonissa toimivasta Atlantic Councilista.
Samalla on virinnyt keskustelu, onko yli 60 vuotta sitten laadittu peruskirja enää ajan tasalla. Peruskirjassa puhutaan "aseelliseen hyökkäykseen" vastaamisesta, mutta esimerkiksi Venäjän hybridisodankäynnin muodot ovat olleet jotain muuta.
– Naton haaste on tehdä 5. artiklasta uskottava näissä hybridisodankäynnin kuvioissa ja myös kehittää keinoja tämäntyyppisen sodankäynnin torjumiseen, Nordenman sanoo.
Naton 5. artiklan mukaan jokainen jäsenmaa päättää itse, millä itse tarpeelliseksi arvioimallaan tavalla se auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista. Muotoilu jättää paljon jäsenmaan omaan päätäntävaltaan.
Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkijan Tommi Koivulan mukaan EU:n Lissabonin sopimuksen kirjausta toisten jäsenmaiden auttamisesta voi pitää sanamuodoiltaan jopa Naton vastaavaa velvoittavampana.
– Ikävä kyllä EU:n jäsenmaat eivät ole ryhtyneet konkreettisiin toimiin avunantomekanismien rakentamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että useimpien jäsenmaiden osalta avunato tapahtuisi Naton kautta, jonka puitteissa näitä rakenteita on, Koivula sanoo.