Asiantuntija letkauttaa Leijonista: "Kaapo Kakko ehkä vähän itsekkäästi rikkoo sitä – erottumalla porukasta"

Leijonat kohtaa jääkiekon kevään MM-kisoissa perjantain iltaottelussa Iso-Britannian. Asetelma on selvä: ennakkosuosikki vastaan selkeä altavastaaja. Suomi lähtee illan taistoon varsin positiivisista asetelmista.

MAINOS

Jääkiekon MM-kisat C Morella!

Suomi-Britannia 
Perjantaina 17.5. klo 21.15 C More Sport 1/MTV3

Kaikki ottelut suorana C Morella ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa!

Turnauksen alussa Leijonat onnistui napsimaan tärkeitä pisteitä muun muassa Kanadalta ja Yhdysvalloilta. Neljästä pelatusta ottelusta mukaan on tarttunut kymmenen pistettä.

C Moren asiantuntijan Karri Kiven mukaan Suomi sai ”hyvän kenraalin” torstain Tanska-ottelusta tämän päivän ohjelmanumeroon. Kivi viittaa tällä selkeään ennakkosuosikin asetelmaan.

– Ne hetket, missä tuli vaikeuksia, Leijonat selvitti hyvin. Se antaa tähän päivään hyvän pohjan, koska asetelma on sama, Kivi miettii.

Toisen asiantuntijan Tero Lehterän mukaan Leijonista on kasvanut niin yhtenäinen joukkue, ettei sitä horjuteta helpolla.

– Jos ei vielä, niin ainakin kohta joukkue on täysin aivopesty homogeeniseen ympäristöön. Kaapo Kakko ehkä vähän itsekkäästi rikkoo sitä tekemällä tuollaisia määriä maaleja ja erottumalla porukasta. Mutta muut vetävät hyvin yhtä köyttä, Lehterä naurahtaa, viitaten yhtenäisyyteen ja koko joukkueen identiteettiin.

Lehterä meinaa nimenomaan sitä, että Leijonat on pärjännyt tähän mennessä vahvana joukkueena. Eikä resepti ole muuttumassa.

– Viisikkopeli ei hirveästi rakoile ja se on myös nyt kaiken a ja o. En näe tuossa oikein mitään... brittien viisikkopeli on esimerkiksi aika luokatonta, Lehterä sanoo illan pelin ennakointiin liittyen.

Leijonien yksi pieni kysymysmerkki on liittynyt ratkaisuvoimaan ja sen leveyteen. Jo kuusi maalia tähän mennessä iskenyt Kakko on kantanut selkeästi isointa viittaa kyseisellä sektorilla.

Kiven mukaan tämä ei ole kuitenkaan ongelma.

– Ei niitä ongelmia kannata väkisin kaivaa. Ylipäätänsä aina tulee sitä, että yhdelle tai kahdelle pelaajalle tulee enemmän onnistumisia kuin muille. Toki, jos tässä pelissä niitä onnistumisia tulisi vähän muillekin, niin toisihan se lisää – ilman muuta, Kivi miettii.

Lehterän papereissa onnistumiset voisivat tulla erityisesti kolmosketjun puolelle.

Leijonien ja Iso-Britannian ottelu alkaa tänään Suomen aikaan kello 21.15.

Lue myös:

    Uusimmat