"Aselevon esteenä on vain Hamas": Äärijärjestö päivän aseleponeuvotteluihin "positiivisessa hengessä"
WHO:n pääjohtaja varoitti, että Israelin mahdollinen maahyökkäys Rafahiin voisi johtaa verilöylyyn.
Äärijärjestö Hamasin delegaatio on saapunut Egyptiin jatkamaan Gazan aseleponeuvotteluja, kertoo Egyptin valtiollinen media.
Egyptiläismedia kertoo maan tiedustelupalvelulähteeseen viitaten, että neuvotteluissa Hamasin ja Israelin välillä olisi tapahtunut huomattavaa edistystä ja että egyptiläisvälittäjät ovat saaneet aikaan yhteisymmärryksen useimmista kiistakohdista.
Gazan aseleponeuvottelut ovat junnanneet paikoillaan kuukausikaupalla.
Hamasin on määrä ottaa kantaa ehdotukseen, joka toteutuessaan muun muassa lopettaisi taistelut 40 päiväksi ja johtaisi jopa tuhansien palestiinalaisvankien vapauttamiseen vastineeksi Hamasin ja muiden äärijärjestöjen sieppaamien panttivankien vapauttamisesta.
– Ainut asia, joka enää on Gazan kansan ja aselevon esteenä on Hamas, painotti Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken perjantaina.
Hamas kertoi omassa tiedotteessaan tarkastelleensa tuoreinta ehdotusta "positiivisessa hengessä".
– Ja lähdemme Kairoon samassa hengessä, jotta voisimme päästä sopimukseen, tiedotteessa vakuutettiin.
USA ei tue hyökkäystä Rafahiin
Aseleponeuvottelujen suurimpia pullonkauloja ovat olleet Hamasin vaatimus pysyvästä aselevosta sekä Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun toistuvat vakuutukset siitä, että Israel tekee lopulta maahyökkäyksen Rafahiin, saatiinpa aselepo aikaan tai ei.
Blinken toisti jälleen, että Yhdysvallat ei tue suunnitelmaa hyökkäyksestä Rafahiin, minne toista miljoonaa palestiinalaista on paennut taisteluja.
Arizonassa puhuneen Blinkenin mukaan Israel ei ole esittänyt Yhdysvalloille suunnitelmaa, jolla Gazan siviilejä pystyttäisiin suojelemaan. Blinkenin mukaan tämä tarkoittaa sitä, ettei Yhdysvallat voi tukea hyökkäystä.
"Hyökkäys voi johtaa verilöylyyn"
Myös YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO varoitti jälleen kerran hyökkäyksestä Rafahiin viestipalvelu X:ssä.
WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi, että hyökkäys Rafahiin heikentäisi entisestään jo muutenkin pahasti tuhoutunutta terveydenhuoltojärjestelmää.
– WHO on syvästi huolissaan siitä, että täysimittainen sotilasoperaatio Rafahissa voisi johtaa verilöylyyn ja heikentää jo entisestään vaurioitunutta terveydenhuoltojärjestelmää, hän kirjoitti.
Päivitetty tiedolla Hamasin edustajien saapumisesta Kairoon kello 12.48.
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää