Antti Luusuaniemen urheilu-ura vaihtui teatterilavoihin, mutta liikunnalla on yhä merkittävä rooli miehen elämässä.
Perussa Huippujengi-ohjelmassa vuorta valloittavalla näyttelijä Antti Luusuaniemellä on takanaan lyhyt ura urheilijana, ja takataskusta löytyy myös Suomen mestaruus.
– Urheilin ihan tosissani, olen pelannut pesäpalloa. Suurin saavutus oli, kun voitimme Suomen mestaruuden Hyvinkään Tahkossa vuonna 1997. Olin silloin 18-vuotias, mies muistelee.
Ennen Hyvinkään Tahkoon siirtymistä näyttelijä oli vaikuttanut Hämeenlinnan Paukussa ykköspesistasolla.
Luusuaniemen pesäpalloharrastus alkoi, kun hänellä oli ikää 8 vuotta. Samaan aikaan hän harrasti myös jalkapalloa. Neljätoistavuotiaana nuorukaisen piti valita, kumpaan hän panostaisi jatkossa enemmän. Hyvinkää on pesispaikkakunta, joten valinta oli luonteva.
Luusuaniemi pelasi ulkokentällä kopparin paikalla.
– Minulla oli hyvä heittokäsi ja olin tarpeeksi nopea siihen hommaan. Sisäpelissä olin kotiuttaja tai kakkoskärki.
Harrastus hiipui pian vuoden 1999 kesän jälkeen. Näytteleminen vei mukanaan lahjakasta miestä. Pesäpallo olisi vaatinut harjoituksiin osallistumisen 10-12 kertaa viikossa.
– Veljeni Lauri pelasi myös Hyvinkään Tahkossa. Hän oli lahjakkaampi kuin minä, mutta hänet vei sitten musiikki mukanaan, mies nauraa.
Töiden myötä harrastus on pudonnut pienempään ja pienempään rooliin. Kokonaan näyttelijä ei kuitenkaan ole pesäpalloilusta luopunut. Luusuaniemi kuvaa parhaillaan elokuvaa ohjauksessa. työnimellä kulkevaa elokuvaa kuvataan kevään mittaan Oulussa, josta mies juuri palasi kolmen viikon kuvausmatkalta.


