Artturi Lehkosella vaiheikas paluu Montrealiin – maaliennätyksensä tehnyt suomalainen joutuu leikkauspöydälle

Artturi Lehkonen takoi yön NHL-kierroksella tehot 2+1, mutta ottelu päättyi loukkaantumiseen.

Artturi Lehkonen oli monessa mukana, kun hänen edustama Colorado Avalanche kukisti hänen entisen joukkueensa Montreal Canadiensin 8-4-lukemin.

Vanhaan kotikaupunkiinsa ensimmäistä kertaa Colorado-paidassa palannut Lehkonen loisti ottelun ykköstähtenä tykittämällä tehot 2+1.

Lehkonen iski ottelun ensimmäisen maalin vain kolmen minuutin pelin jälkeen, kun hän ohjasi Logan O'Connorin viivakudin rysään.

Lehkosen ottelun toinen ja kauden 20. täysosuma syntyi saman kaavan mukaisesti. Mikko Rantanen laukoi ja kiekko meni maalin edustalla päivystäneen Lehkosen käden kautta verkkoon.

Maaliensa myötä Lehkonen kirjasi yhden kauden maaliennätyksensä uuteen uskoon. Aiempi ennätys (18 maalia) oli Lehkosen debyyttikaudelta 2016-17. Jälkimmäinen osuma oli myös Lehkosen uran 100:s NHL:ssä.

Lehkosen hieno tehoilta sai kuitenkin ikävän käänteen, kun suomalainen joutui jättämään ottelun loukkaantumisen vuoksi kesken. Ottelun jälkeen selvisi, että Lehkonen mursi sormensa ja joutuu leikkauspöydälle.

Myös Rantanen oli ottelussa vireessä, kun hän teki syöttöpisteensä lisäksi kauden 43. maalinsa.

Lue myös:

    Uusimmat