Ärsyttääkö jatkuva yskä? Varoitusmerkit, joista on syytä huolestua

Jatkuva yskiminen väsyttää, raivostuttaa ja turhauttaa. Perusflunssankin yhteydessä saa useimmiten varautua viikon–parin köhimiseen, mutta joskus yskä kestää ja kestää viikko- tai jopa kuukausikaupalla tai on oireiltaan hälyttävämpää. CNN kertoo jutussaan, milloin syynä voi olla vakavakin sairaus.

Jos yskiminen alkaa tavallisen flunssan yhteydessä eli seuraa kurkkukipua ja muita nuhan oireita, aiheuttaja on melko selvä. Yleensä tällainen flunssayskä on kuivaa ja limatonta eikä aiheuta hengenahdistusta.

Flunssayskästä kärsiessä kannattaa levätä ja huolehtia nesteytyksestä. Nesteet ohentavat limaa ja helpottavat siten oloa. Apua voi saada myös lämpimän suihkun höyryistä, hoitavista nenäsuihkeista, sarvikuonokannulla tehtävistä suolaliuoshuuhteluista, ilmankostuttajista, teestä, lämpimistä keitoista tai hunajasta.

Jos yskä jatkuu vielä kuukauden-kahden jälkeenkin, puhutaan pitkittyneestä yskästä. Tällöin tilannetta on syytä tutkia tarkemmin. Kyseessä voi olla vaikka poskiontelotulehduksen ylläpitämä flunssan jälkitauti tai astma.

Joskus yskään liittyy oireita, jotka voivat kertoa vakavammastakin taudista. Huolestuttavia merkkejä ovat esimerkiksi veristä limaa tai puhdasta verta sisältävät yskökset, liman suuri määrä, paksuuntuva tai tummeneva lima, kuume, hengenahdistus sekä hengityksen vinkuminen. Tällöin lääkäriin on syytä mennä nopeasti.

Lue alta, mitkä syyt voivat olla kroonisen tai muuten huolestuttavan yskän taustalla.

Lääkitys

Yksi mahdollinen syy viikkokausia kestävään kuivaan ja hakkaavaan yskään on lääkitys. Esimerkiksi verenpainelääkkeinä tunnetut ACE:n estäjät voivat aiheuttaa tällaista oiretta. Yskä saattaa alkaa välittömästi tai jopa kuukausia ensimmäisten lääkkeiden ottamisen jälkeen. Siitä pääsee eroon ainoastaan vaihtamalla lääkitystä toisenlaiseen.

Myös astman hoidossa käytettävät inhaloitavat kortikosteroidit tai diabeteksessä käytettävä sitagliptiini tai jotkut antibiootit voivat olla tämän kaltaisen yskän taustalla.

Ympäristö

Joskus jatkuva yskä on lähtöisin jostakin ympäristötekijästä, kuten kemikaaleista tai muista ärsyttävistä aineista. Onko elinympäristössäsi esimerkiksi pölyä, siitepölyä tai hometta? Tupakan savu on tietysti ilmiselvä yskän aiheuttaja. Jos yskä johtuu allergiasta, allergialääkitys voi auttaa pääsemään siitä eroon.

Yskäherkkyysoireyhtymä?

Jos pitkittyneeseen yskään ei löydy tutkimuksissa syytä, siihen saatetaan viitata niin sanottuna yskäherkkyysoireyhtymänä. Arvellaan, että ihmisen yskärefleksi on tällöin jostakin syystä vain herkistynyt liikaa.

Lähde: Terveyskirjasto

Ruoansulatus

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, yskä voi kytkeytyä myös ruoansulatukseen. Refluksitaudista puhutaan, kun mahahapot ärsyttävät ruokatorvea ja kurkunpäätä. Tilanteeseen ei välttämättä liity närästystä tai muita refluksitaudin merkkejä. CNN:n haastatteleman lääkärin Sharon Horesh Bergquistin mukaan refluksitauti on yskän syynä alidiagnosoitu.

Refluksitaudin mahdollisuus kannattaa huomioida, koska se voi johtaa Barrettin ruokatorveen – komplikaatioon, jossa ruokatorvi vahingoittuu vatsahapon vaikutuksesta niin pahoin, että se alkaa muistuttaa suoliston limakalvoa. Tämä voi johtaa harvinaiseen syöpään, ruokatorven adenokarsinoomaan.

Vakavat taudit

Vaikkakin harvinaista, jatkuva yskiminen voi kieliä myös vakavammasta terveysongelmasta. Yleensä yskä on tällöin luonteeltaankin perusköhimistä pahempaa. Veren yskiminen esimerkiksi voi liittyä keuhkosyöpään tai tuberkuloosiin.

Vakavan sairauden kohdalla on yleensä muitakin oireita, kuten tahatonta painonlaskua, väsymystä, heikkoutta, luustosärkyä, ruokahalun katoamista tai yöhikoilua. Jos tällaisia oireita ilmenee pitkittyneen tai oirekuvaltaan muuten huolestuttavan yskän kanssa, on syytä mennä nopeasti lääkäriin.

Muita mahdollisia vakavampia yskään liittyviä tauteja ovat esimerkiksi hinkuyskä, keuhkoahtaumatauti ja keuhkokuume.

Lähteet: CNN, Terveyskirjasto, Potilaan Lääkärilehti

Milloin on tarvetta epäillä syöpää?

HYKSin Syöpäkeskuksen ylilääkäri Johanna Mattson kertoi eri syöpien oireista Studio55.fi-lähetyksessä maaliskuussa 2016.

Milloin tarvetta epäillä syöpää? 25:57

Lue myös:

    Uusimmat