Arkiolohuone viihtyisäksi

Muutoksen suunnittelu Helena Karihtala

Asunnon yläkerrassa sijaitsevan arkiolohuoneen väreiksi asukkaat toivoivat hillittyjä, maanläheisiä värejä. Muutos alkoi maalamalla seinät hillitysti ruskeaan taittuvaksi. Tilassa ollut vanha sohva oli hyvässä kunnossa, mutta verhous ei miellyttänyt asukkaita ja niinpä se päätettiin verhoilla uudestaan. Uuden verhouksen myötä siitä tuli kuin uusi. Klassiset raidat ja ruudut ovat erityisesti perheen äidin mieleen ja vesipestävyys oli ehdoton kriteeri kankaan valintaan. Tarkoitukseen sopiva kangas löytyi uudennäköisestä, sopivasti hillitystä, mutta samalla reipashenkisestä patjaraitakankaasta. Kangas antaa myös uutta potkua jopa sohvan ulkomuotoon. Sohvan selkänojan takana on vetoketju, joka helpottaa sohvan verhoilun irrottamista pesua varten. Kun sohvan verhoilukangas oli valittu, sen ympärille rakentuivat loputkin sisustustekstiilit, kuten tyynyt, matot ja verhot. Kaiken tähän muutokseen liittyvät käsityöt, mukaan lukien puutyöt, ovat perheen äidin käsialaa. Omalla työpanoksella voitiin tässä tapauksessa myös säästää kustannuksissa.

Verhokangas löytyi Ikeasta. Mekanismina toimii kanttinauhasta tehty rusettinauha, jota voi säätää rusettia löyhentämällä tai ylöspäin kiristämällä. Kanttinauhan väri toistaa sohvan raitojen väriä.Myös kotoisan näköiset rullaverhot perheen äiti ompeli itse.

Sohvan taakse tehtiin paksusta lankusta hylly, joka maalattiin valkoiseksi. Sen päälle voi laittaa koriste-esineitä tai kukkia ja kätevästi laskea kirjan tai juomalasin. Huone on pitkänomainen, joten näin saatiin myös sohvaa vedettyä ikkunan edestä luontevasti hieman keskemmäksi huonetta.

Sohvapöytä on tukeva ja massiivinen ja sen ympärillä perheen lapset usein pelaavat pelejä. Tummaksi petsatussa pöydässä on myös säilytystilaa kansilevyn alla ja sinne on kätevä kätkeä esimerkiksi lasten lautapelit ja muut pikkutavarat. Pöydän alle valittiin pehmoinen ja helppohoitoinen nukkamatto.

Sohvien seuraksi hankittiin uudet nojatuolit. Nämä kaksi nojatuolia ovat mitoiltaan melko pienet, mutta kuitenkin olemukseltaan muhkeat. Tuoleihin on helppo istahtaa mistä suunnasta tahansa, koska käsinojia ei ole. Nojatuolit voi myös tarvittaessa laittaa kiinni toisiinsa. Myös nojatuolien verhous on täysin irrotettavissa pesua varten.

Huoneeseen toivottiin kodikkaita elementtejä ja lisäksi toivottiin sisustusratkaisujen tekemistä kohtuullisella budjetilla. Niinpä kiertely vanhojen tavaroiden liikkeissä oli paikallaan. Sopivan kokoinen ja oloinen lasiovinen kaappi löytyi pelastusarmeijan kirpputorilta edulliseen hintaan. Kaapissa perheen äiti säilyttää muun muassa sisustuslehtiä ja sen päälle saa kivasti aseteltua koriste-esineet ja kyntteliköt, jotka myös ovat löytöjä kirpputoreilta ja vanhojen tavaroiden myymälöistä.

Edullisia, kodikkaita ja ennen kaikkea korkeaa tunnearvoa omaavia sisustuselementtejä ovat perheen tyttären maalaamat taulut. Ne antavat myös kaivattua väriä muuten niin hillittyyn värimaailmaan.

Edullisia ratkaisuja tehtiin vielä lisää. Portaiden läheisyyteen rakennettiin kaksi ilmavaa, seinään kiinnitettävää pilasterihyllyä. Tarvikkeiksi tarvittiin vain paksuhkot lankut ja tumma petsausaine. Nyt nämä pilasterihyllyt toimivat lasten kirjojen ja tavaroiden säilytyspaikkoina, mutta joskus nämä varmaan ovat aikuisten kirjojen ja lehtien säilytystä varten.

Sohvan irrotettava verhoilukangas,

Häggåstrand Hanö, lev 150 cm, vesipestävä.Hinta 36,-/m

Sohvatyynyjen kankaat: Häggåstrand

Kullavik-ruutu, 41,-/m ja Markis-paksuraitakangas 40,-/m, molemmat vesipestäviä.

Decorama Oy

(09) 4153 1200

Verhokangas,

Aina-pellavakangas, luonnonharmaa

Hinta 5,95/m

Ikea Oy

(09) 3482 9400

Matot,

Käytävän ja aulatilan matot ovat allergiaystävällisiä mittatilausmattoja

Jab- Blaza, väri 022 ruskea

Hinta 60,-/m2 + lankakanttaus reunoihin

Decorama Oy

(09) 4153 1200

Seinämaalin sävy,

Tikkurilan Y484A/1 ja F497 A/1 (puolet ja puolet)

Tiedustelut; K-rauta kautta maan

Sohvapöytä,

Kolsvik-sohvapöytä, Mustanharmaaksi petsattua ja lakattua saarniviilua/massiivipyökkiä.Pöydässä säilytystila sisällä.

Hinta 135,-

Ikea Oy

(09) 3482 9400

Valkoiset nojatuolit,

Fogian Hans-palatuoli Båras relieffe-kankaisena

Hinta 820,-/kpl

Blomer Oy

(09) 6818220

Lasivitriini,

Pelastusarmeijan kirpputorilta 200,-

Pilaster-hyllystöt,

Mittojen mukaan asukkaan itse tekemät, materiaalina massiivimänty, mustanharmaaksi petsattuna.

Taulujen kehykset,

Ikea Oy

(09) 3482 9400

(t.i.l.a. 31.8.2005)

Lue myös:

    Uusimmat