Ohjaaja Tuukka Temonen pisti todella itsensä peliin Apulanta-elokuvassa. Hän kuvaa teoksessa rosoista nuoruuttaan poikkeuksellisen rohkeasti. Temonen muistuttaa, että kiusaajan tie on lyhyt tie.
– Jos ohjaaja tekee poikkeuksellisesti itsestään elokuvaa, niin sitä ei voi tehdä kiiltokuvaksi. Se tuntuisi hassulta, kertoo Tuukka Temonen.
Mitä opit itsestäsi lisää elokuvan aikana?
– Pitää olla enemmän läsnä lapsilleen. Silloin, kun me olimme nuoria, vanhemmat eivät olleet kauheasti läsnä meidän arjessa.
Sinä olet tässä elokuvassa koulun paha poika. Yritätkö sanoa nykyajan kiusaajille jotain?
– On helppo olla pahis koulussa, jossa on avuttomia ihmisiä, jotka eivät osaa puolustautua. On helppo mennä massan mukana ja kiusata. Se on tosi väärin ja se on lyhyt tie. Aina pitää muistaa, että yleensä se kiusattu on se, joka tarjoo ne työt 20 vuoden päästä. Ja se on tosi kiusallista mennä pyytämään työpaikkaa tulevaisuudessa.
Mitä se kertoo meistä, että kovin harva on uskaltanut tähän pelottavan lama-ajan teemaan?
– Tässä ajassa on täsmälleen samat uutiset kuin 1990-luvun alussa. Surullisinta on se, että käytännössä samat ihmiset päättävät yhä meidän asioistamme. Minulla on aika vähän uskoa tai luottoa siihen, että historiasta oltaisiin opittu. Eli todennäköisesti tehdään samat virheet nyt ja niitä seurauksia kannetaan sitten seuraavat 20 vuotta.
Suru kääntyy voimavaraksi
Miksi tartuit juurikin bändin alkuaikoihin.
– Tuo vaihe, kun bändi ei näyttele niin isoa osaa arkipäivässä, niin se on huomattavasti mielenkiintoisempi. Siellä syntyy se taide, mitä sitten myöhemmin tehdään. Mielestäni Tonin kappaleet kumpuavat tosi voimakkaasti noista ajoista.
