Apua pilleripurkista?
Moni hakee unettomuuteen apua lääkepurkista. Mutta kannattaako se?
Tervesuomi.fi kertoo, että vuonna 2009 unettomuuden hoitoon suositeltavia pieniä, viikon tai kahden tarpeeseen riittäviä unilääkepakkauksia oli enää kolme prosenttia unilääkkeiden myynnistä. Kaksi kolmasosaa myydyistä lääkepakkauksista sisälsi jo sata pilleriä. Tällainen pakkaus on tarkoitettu pitkäaikaisen unettomuuden hoitoon.
Lääkkeiden käyttö unettomuuden hoidossa on yleistynyt suuresti viimeisten 15 vuoden aikana. Mikään lääke ei ole täysin turvallinen: aina on olemassa riski riippuvuuden kehittymisestä tai sivuvaikutusten ilmenemisestä. Toronton yliopiston vuoden 2002 tutkimuksen mukaan iäkkäille unilääkkeet aiheuttavat omanlaisiaan ongelmia: unen laatu kyllä paranee, mutta valveajan ongelmat esimerkiksi motoriikassa lisääntyvät.
Unilääke otetaan nukkumaan mennessä, mutta sen nauttimista ei suositella enää puolen yön jälkeen. Lääkettä kannattaisi käyttää jaksottaisesti, esimerkiksi kolmena päivänä viikossa. Usein pillerien teho heikkenee kuukauden käytön jälkeen, ja hoito lopetetaan vähentämällä lääkeannosta lääkärin ohjeen mukaisesti.
Jos toiminnallinen unettomuus ei jätä rauhaan, lyhytaikainen lääkehoito on yksi tapa ratkaista ongelma. Kuukausitolkulla pillereitä ei kuitenkaan pitäisi nappailla, ja unettomuuden hoitoa kotikonstein esimerkiksi rentoutumisharjoituksin tulee jatkaa myös lääkehoidon aikana.
Omin konstein uneen
Jos unettomuus on toiminnallista, rauhoittumista edesauttavat iltarutiinit helpottavat nukahtamista. Unille valmistaudutaan tietyn kaavan mukaan, jotta keho tietää, että ollaan menossa unta kohti.
Koska pitkät päiväunet haittaavat nukahtamista illalla, ota vain tunnin pituisia päiväunia aina samaan aikaan päivästä, neuvoo yths.fi.
Ennen nukkumaanmenoaikaa kannattaa välttää kofeiinia, väkivaltaista tai muuten kiihdyttävää ohjelmaa, meteliä ja tupakointia. Pieni iltapala, kuten leipä ja lasi maitoa, saattaa tuudittaa helpommin uneen.
Sängyssä ei saisi loikoilla tai käyttää tietokonetta, vaan se tulisi pyhittää makuuhuonetoiminnalle, siis vain unelle ja seksielämälle. Makuuhuoneesta kannattaa tehdä levolle suotuisa kehto: tuuleta petivaatteet, pidä lämpötila sopivana ja vähennä valaistusta. Vällyjen alle kannattaa siirtyä vasta, kun tuntee olonsa uneliaaksi, jotta nukkumaanmeno ei ole unen odottelua.
Mikäli unta ei kuulu, ei sänkyyn saa jäädä pyörimään, vaan kannattaa siirtyä vaikkapa olohuoneeseen lukemaan kunnes unisuus yllättää.
Studio55/Maria Aarnio
Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Unettomuus, www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=8454/type=1, www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/11785, www.mtv3.fi/helmi/minisaitit/artikkeli.shtml/2010/02/1036629?olen_nainen/naiseutta, www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/724909?hyvinvointi-voin_hyvin-unista, http://www.tietoaunettomuudesta.fi/, www.yths.fi/netcomm/viewarticle.asp?path=8,2476,2516#hoitoohjeita
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää