Mainos

Huhu: Applen tuleva iPhone on edestä vain musta - siihenkin on syynsä

iPhone-huhut jatkuvat jälleen. Nyt asialla on taas japanilainen Macotakara-blogi, jonka tuorein raportti myötäilee tietoja iPhonen viivästymisestä.

Macotakaran mukaan Apple todennäköisesti julkistaa kaikki kolme siltä odotettua uutta iPhone-mallia, eli iPhone 7s:n ja iPhone 7s Plussan lisäksi kolmannen ja puhelimista kalleimman, ensi kertaa OLED-näytöllä varustetun iPhonen, yhtäaikaisesti samassa tilaisuudessa.

Macotakara toteaa uuden huippu-iPhonen myyntiintulolla olevan mahdollisuus tapahtua Applen tilikauden ensimmäisen neljänneksen alkupuoliskolla, eli lokakuusta marraskuun puoliväliin. Viime vuosina uudet iPhonet ovat ehtineet myyntiin jo syyskuun aikana.

Lisäksi Macotakara, kuten kaikki muutkin, odottavat saatavuuden olevan aluksi tavanomaistakin vielä huomattavasti heikompi.

Mielenkiintoinen uusi tieto Macotakaran raportissa liitttyy väreihin. Sen mukaan uusi huippu-iPhone ei tule etupuoleltaan valkoisena värivaihtoehtona. Tämä vaikuttaa erittäin loogiselta: näytön odotetaan ulottuvan puhelimessa lähelle reunoja lukuun ottamatta yläreunan lovea puhelinkuulokkeelle, kameralle ja antureille. Valkoinen väri ei sopisi elegantisti tähän kokonaisuuteen.

Jo aiemmin kenties parhaimpana Apple-tietäjänä tunnettu KGI Securitiesin analyytikko Ming-chi Kuo on myös todennut uuden huippu-iPhonen värivalikoiman jäävän rajatuksi, minkä nyt myös Macotakara toistaa. Mustaan etupuoleen voidaan toki yhdistää erilaisia takavärityksiä.

Sormenjälkitunnistimen kohtalo on huhumyllyssä vielä edelleen epäselvä. Luotettavimmat tahot, KGI:n Kuo ja toisaalta Bloomberg, ovat kertoneet Applen olevan luopumassa sormenjälkitunnistimesta iPhonen saadessa kehittyneen kasvontunnistuksen sisältämiensä uusien 3D-antureiden myötä.

Myös sormenjälkilukijan sijoittamisella virtapainikkeeseen on spekuloitu, mutta Macotakaran mukaan tämä on epätodennäköistä. Lukijalle ei yksinkertaisesti ole riittävästi tilaa virtapainikkeessa. Se ei kuitenkaan ota asiaan tämän enempää kantaa muuten kuin vihjaamalla Applen olevan ottamassa käyttöön uuden luonnollisen tunnistautumistavan. Touch ID voi saada korvaajakseen Face ID:n.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.