Applen toimitusjohtaja Tim Cookin mukaan lisätty todellisuus on tulevaisuudessa isompi juttu kuin virtuaalitodellisuus. Cook kuvaili ABC Newsin haastattelussa, kuinka sekä virtuaalitodellisuus että lisätty todellisuus ovat molemmat äärimmäisen mielenkiintoisia, mutta hän näkee, että näistä kahdesta lisätty todellisuus on merkittävämpi.
Jo ennestään on ollut tiedossa, että Applella on kiinnostusta sekä lisätystä todellisuudesta että virtuaalitodellisuudesta. Cook kommentoi jo tammikuussa, ettei virtuaalitodellisuus ole aivan pieni markkinarako, ja että sille on olemassa ”siistejä sovellutuksia”. ABC Newsin haastattelussa Cook kertoi yhtiön olevan edelleen kiinnostunut koulutus- ja pelimahdollisuuksista virtuaalitodellisuuden parissa.
Vaikka Cook mainitsikin virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet, hän oli selvästi enemmän innoissaan lisätystä todellisuudesta. Sen eduksi Cook mainitsee sosiaalisuuden. Virtuaalitodellisuudessa käyttäjä on hyvin uppoutuneena omaan maailmaansa ja kokemuksia on vaikea jakaa muiden kanssa. Lisätyssä todellisuudessa käyttäjät voivat olla keskenään tekemisissä ja esimerkiksi jutella toisilleen, mutta voivat laitteiden avulla tuoda itselleen ja toisilleen muutakin nähtävää.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää