Antti Rinne: Kaikkien kuntien kannettava vastuunsa turvapaikanhakijoista

Suomi on avoin ja suvaitsevainen maa, joka toivottaa turvapaikanhakijat tervetulleeksi. 

Kaikkinainen väkivalta, jonka motiivina on viha turvapaikanhakijoita kohtaan, on äärimmäisen tuomittavaa. Nämä ihmiset ovat jo nähneet elämänsä aikana tarpeeksi vihaa ja kauhua, eivätkä he tarvitse sitä yhtään enempää. Lahden väkivaltaiskun tekijät eivät edusta Suomea eivätkä he edusta suomalaisia. Perään poliisilta ja oikeusviranomaisilta nopeita toimia asian selvittämiseksi.

SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar jätti eilen eduskunnalle keskustelualoitteen rasismista ja ääriliikkeistä Suomessa. Minun lisäkseni keskustelualoitteen on allekirjoittanut kymmenet kansanedustajat useasta eri puolueesta. Toivon puhemiesneuvoston suhtautuvan aloitteeseen myönteisesti. Ajankohtaiskeskustelu voitaisiin pitää eduskunnassa heti budjettiviikon jälkeen.

Osa Suomen kunnista, esimerkiksi Tornio, on täysin tukossa turvapaikanhakijoiden suuren määrän vuoksi. Kuntapäättäjien ympäri Suomea on otettava tilanne tosissaan. Ei ole oikein, että vain osa kunnista kantaa inhimillistä vastuuta turvapaikanhakijoista. SDP:n puoluehallitus on siksi lähestynyt alueellisia SDP toimijoita kirjeellä, jossa rohkaistaan suhtautumaan myönteisesti vastaanottokeskusten perustamiseen.

Ymmärrän hyvin, että monet suomalaiset tuntevat epäluuloa ja jopa pelkoa tilanteen takia. Suomi ei koskaan ole ollut vastaavassa tilanteessa aiemmin. Emme kuitenkaan voi antautua pelolle, vaan tilanteeseen on suhtauduttava kylmän rauhallisesti. Hallitus voi luottaa siihen, että sillä on Sosialidemokraattien tuki tässä asiassa. Yhdenkään vastuullisen tahon ei pidä nyt keikuttaa venettä.

Netissä leviää paljon valheellista tietoa liittyen turvapaikanhakijoihin. Tätä väärää tietoa levitetään osittain tahattomasti, osittain tahallaan. Väärän tiedon tarkoituksena on herättää lukijoissa pelon ja vihan tunteita. Vihasivustot ansaitsevat näillä tunteilla jopa rahaa.

Olen saanut useita yhteydenottoja, joissa ihmiset kertovat ”loikkaavansa” Sosialidemokraattien kannattajiksi, mikäli kiristäisimme kantojamme suhteessa turvapaikanhakijoihin. Teille haluan sanoa seuraavaa:

Minulla ei ole pienintäkään aikomusta antautua puoluejohtajana minkäänlaiselle ihmisvastaiselle flirttailulle.


Lue myös:

    Uusimmat