Vaalit lähestyvät, verokeskustelu lämpenee ja kaupankäynti kiihtyy. Keskustelua leimaa yhtäältä alennusmyynti ja toisaalta tinkiminen. Milloin pyydetään, milloin taas vaaditaan veroalennuksia tai esitetään eri veromuotojen poistamista, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kirjoittaa kolumnissaan.
Suomen veroastetta pidetään usein korkeana. Eri maiden verojärjestelmät eroavat kuitenkin niin paljon toisistaan, että vertailu on jokseenkin hedelmätöntä. Vertailut kuvaavat usein julkisen sektorin tuloja, mutta eivät juurikaan menojen käyttötarkoitusta.
Korkea veroaste ja inhimillinen hyvinvointi korreloivat toisiaan monessa kansainvälisessä vertailussa. Tämä koskee muun muassa kaikkia Pohjoismaita.
Verokeskustelussa unohdamme usein, mitä veroeuroilla saadaan aikaan. Olemme innokkaita leikkaamaan palveluista, joita emme itse käytä tai tule koskaan tarvitsemaan. Olemme kaikki todennäköisesti jossain elämän vaiheessa silti tilanteessa, jossa tarvitsemme vastinetta maksamillemme veroille.
Jos haluamme siirtää hyvinvointivaltion seuraaville sukupolville ja taata sen laadukkaat palvelut tulevaisuudessakin kaikille, se ei onnistu ilman verotuloja. Se on vain niin, että hyvinvointivaltio rahoitetaan verotuloilla.
On välttämätöntä keskustella verotukseen liittyvien päätösten seurauksista. Hyvinvointivaltioon kuuluu kansalaisten välinen luottamus, sosiaalinen liikkuvuus, yhdenvertainen ja oikeudenmukainen kohtelu sekä vakaa toimintaympäristö. Hyvinvoinnilla rakennetaan turvaa.
Verotuksen rakenteen pitää toki elää ajassa ja sitä pitää uudistaa kasvua, työllistymistä ja työllistämistä tukien. Veroasteen sisällä on mahdollista tehdä muutoksia kestävästi ja päästä myös nykyistä parempaan julkisen talouden tasapainoon. Veropohjassa voidaan mainiosti yhdistää palveluiden rahoitus, työn tekemisen kannattavuus, talouskasvu, tuottavuus ja kestävä kehitys.
