Antti Autti astelee sinivalkoraidallinen pipo päässään suomalaismedian eteen Sestrieren olympiakylässä perjantaina. Pipon on neulonut hänen tyttöystävänsä Veera. Sunnuntaina Autti ei voi käyttää pipoaan, kun Bardonecchiassa ratkotaan lumikourun olympiamitalit. Kourussa on nykyään kypäräpakko.
Rovaniemeläinen Autti, 20, on lumikourun voittajasuosikkeja. Hän voitti viime vuonna kourussa sekä maailmanmestaruuden että lumilautailijoiden korkealle arvostaman X-Gamesin. Olympiasuosikiksi nouseminen pikavauhtia ei ole kihahtanut Autille päähän. Päinvastoin. Autti on korostetun rauhallinen ja rento. Niin rento, että mahtaako sopivan kilpailuvireen nostattamisesta tulla mitään.
- Noo... kai se pitää yrittää ainakin pystyssä pysyä, Autti asettaa tavoitteekseen kourukarsinnassa.
Vakavammalla nuotilla Autti tuumii, että finaalipaikan lunastaminen jo karsinnan ensimmäisellä kierroksella olisi oiva tapa aloittaa. Tuo vaatisi sijoittumista kuuden parhaan joukkoon.
- Täysillä, mutta järjen kanssa, Autti suunnittelee.
Kisalasku vielä haussa
Perjantaihin mennessä Autti oli muiden suomalaisten lumilautailijoiden tavoin harjoitellut jo neljä päivää Bardonecchian olympiakourussa. Aikaa on liiennyt uusien temppujen harjoittelemiseen.
- Tässä on jo niin monta treenipäivää tullut laskettua. En ole oikeastaan edes yrittänyt kisalaskua.
Autti on harjoitellut jopa 1260-asteisia temppuja.
- Nykyään halfpipe on nähtävästi pelkkää pyörimistä. Välistä se menee ihan hyvin ja välistä päädyn persiilleni. Olen yrittänyt myös tehdä vanhoja temppuja hieman eri tavalla, Autti kertoo.
1260-asteinen temppu viettää laskijan 3,5 kertaa pystyakselinsa ympäri. Moista harjoitellessaan Autti päätyi torstain harjoituksissa takamukselleen niin, että teki kipeää.
- Vasen kankku, Autti osoitti kipukohdaksi.
Olympiakouruun valmistautuvat joukkueet harjoittelevat yhtä aikaa. Tasokkaan suomalaisnelikon kovimmat kilpailijat tulevat Yhdysvalloista, Japanista, Ranskasta ja Sveitsistä. Temput hiotaan esityskuntoon harjoituksissa, mutta Autin mukaan muiden tekemisiä ei ehdi seurata.
