Anton Lundell astuu heti isoon näyteikkunaan A-maajoukkueessa – Jukka Jalonen MM-kisasaumoista: "Sitten olemme paljon fiksumpia"

Anton Lundell iski kolme maalia TPS:ää vastaan 2:14
Videolla HIFK-hyökkääjän Anton Lundellin hattutemppu viime viikon TPS-ottelusta.

Ensi viikon Ruotsin EHT-turnauksessa Leijonien yksi mielenkiintoisin pelaaja on 19-vuotias Anton Lundell. Nuorten MM-kisoissa loistanut Lundell debytoi A-maajoukkuetasolla. Tulevat pelit kertovat paljon siitä, että voidaanko hänet nähdä kevään MM-kisoissa.

Vuodenvaihteessa HIFK-sentteri Lundell löi pöytään kovia näyttöjä nuorten MM-kisoissa. Seitsemässä ottelussa hänelle merkattiin tehot 6+4=10.

Hän oli avainlenkki, kun Suomi nappasi mukaansa pronssiset mitalit.

Kisojen jälkeen Lundell on jatkanut hurjaa lentoaan SM-liigan puolella. IFK:n nuori tähti iski viime viikolla hattutempun TPS:n verkkoon.

22 liigaottelussa Lundell on paukuttanut peräti 16 maalia ja 25 tehopistettä.

– Todella hienoa, että saamme hänet mukaamme. Hän oli erittäin innoissaan tästä mahdollisuudesta, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoo MTV Urheilulle Lundellin ensimmäisestä A-maajoukkuenimityksestä.

– Näimme hyvin sen, että miten hän pelasi alle 20-vuotiaiden kisoissa ja sen, että miten hän johti joukkuetta omalla esimerkillään ja tehokkuudellaan. Kevään MM-kisoihin on vielä pitkä matka, mutta sitten kun tämä turnaus on takana ja olemme nähneet niin Antonin kuin muiden pelit, niin sitten olemme paljon fiksumpia sen suhteen, että missä mennään kevään kisojen suhteen. Sitä on turha spekuloida vielä tässä vaiheessa, Jalonen jatkaa, viitaten Lundellin mahdolliseen miesten MM-kisareissuun.

Jalonen hehkutti Lundellia jo syksyn Karjala-turnauksen yhteydessä. Tämän jälkeen Lundell on jatkanut upeita otteitaan niin Suomen kaukaloissa kuin Kanadassa pelatuissa nuorten kisoissa.

Leijonien päävalmentaja Jalonen onkin yhtä hymyä, kun hän saa puhua yhdestä tulevaisuuden timantista.

– Hänestä on rakentumassa huippupelaaja niin Suomi-kiekkoon kuin varmasti myös Florida Panthersille (Lundellin varaama NHL-joukkue). Aika näyttää, että milloin hän lähtee rapakon taakse ja miten asiat siellä etenevät. Huippupelaaja ja huipputyyppi, Jalonen tiivistää.

Ei ongelmia matkassa

Lundell ei lähde pelkästään opintoreissulle Ruotsiin. Leijonien päävalmentaja Jalonen väläyttelee, että IFK-sentteri saatetaan nähdä hyvinkin vastuullisessa roolissa.

– Hän on monipuolinen kaveri ja hän pystyy pelaamaan sekä yli- että alivoimaa. Meidän pitää nyt miettiä rauhassa tarkkoja rooleja, kun olemme saaneet nyt joukkueen kasaan. Että pelaako hän yli- ja alivoimaa tai jopa molempia eri peleissä. Aika näyttää, Jalonen aprikoi.

Oma kysymys Lundellin A-maajoukkuereissun alla oli se, että miten IFK suhtautuu asiaan. Lundell kun oli pitkään sivussa nuorten MM-kisareissun takia.

Jalonen jakaa arvostusta niin IFK:n kuin muiden liigaseurojen suuntaan.

Jarno Pikkarainen, IFK:n päävalmentaja totesi heti, että ilman muuta mukaan. Hän ei ollut millään tavalla sitä vastaan, etteikö Lundell lähtisi. Heiltä on nyt hyvä pelaaja pois aika monen pelin ajan, mutta sama koskee montaa muutakin joukkuetta. Liigaseurat ovat suhtautuneet hyvin tähän meidän prosessiimme, Jalonen kiittelee.

Lundell jää todennäköisesti sivuun ainakin viidestä IFK:n ottelusta Ruotsin reissun takia. Taustalla on SM-liigan otteluruuhka.

Normaalisti EHT-turnauksien aikana SM-liiga on joko tauolla tai sarjassa pelataan vain muutamia kamppailuja.

– Poikkeustapaus. En usko, että tämä tulee tällä tavalla toistumaan. Yleensä pelejä on vähemmän – nyt enemmän, Jalonen pyörittelee.

Ruotsin EHT-turnaus alkaa torstaina 11.2, jolloin iltapäiväottelussa (klo 16.00) Suomi kohtaa Venäjän.

Lue myös:

    Uusimmat