Anne Kukkohovi aikoo pysyä toistaiseksi sinkkuna: "Käyn treffeillä, mutta vähän salaa"

Anne Kukkohovi nauttii rennosta sinkkuajasta. 

VIDEO: Anne Kukkohovi kertoi Possen suorassa lähetyksessä sinkkukesästään

Toissa kesänä eronnut Anne Kukkohovi ei kaipaa vielä uutta parisuhdetta, mutta käy treffeillä. 

– Kyllähän sitä voi ihmisiä tavata ilman, että on heti parisuhteessa, hän totesi MTV:lle Specsaversin hyväntekeväisyysillassa. 

Kukkohovilla on tällä hetkellä kädet täynnä työtä. Hän kertoo toimivansa usean yhteistyökumppanin kanssa keulakuvana, ja samalla oma vaateyritys toimii ulkomailla.

– Suomessa volyymit ovat niin pieniä, että kannattavampaa on toimia Jenkeissä ja Arabiemiraateissa, Kukkohovi sanoo. 

– Pienen brändin pitäminen on kallis harrastus. 

Tämän hetken kauneusaiheista häntä kiinnostaa erityisesti ravinto ja sen vaikutus ihoon. Kukkohovin mukaan erityisesti suurkaupungeissa näkee, kuinka ilmansaasteet vaikuttavat kasvoihin. 

Hän korostaa hyvien rasvojen ja vitamiinien tärkeyttä, muttei ole ruoan suhteen fanaattinen. 

– Samppanja kuuluu ruokavaliooni olennaisesti. Balanssi on kuitenkin hyvä olla. 

Lue myös:

    Uusimmat