Anita Hirvonen: Näin minusta tuli koko kansan seksipommi
Pitkältä sairauslomalta hiljattain palannut laulaja Anita Hirvonen kertoi päivän ohjelmassa, kuinka hänestä tehtiin kaiken kansan tuntema seksipommi.
− 60-luvulla oli hyvä aika tehdä minusta seksipommi, kun ei ollut kauhean kovia vaatimuksia. Eihän mulla ollut tissejäkään, Anita Hirvonen muisteli.
Kaikki alkoi siitä, kun valokuvaaja Kalle Kultala kuvasi Hirvosta Apu-lehteen tulevaa juttua varten. Kuvat olivat siihen maailman aikaan hyvinkin rohkeita.
− Oltiin Kultalan mökillä kuvaamassa. Kalle asetteli olemattomien rintojeni päälle jotain kravatteja ja minä yritin näyttää siltä, että mulla olisi edes jonkunlaiset tissit. Kaikki nahat siihen keräsin, Hirvonen kertoi.
Hieman myöhemmin Hirvonen nähtiin lavalla minihameessa, joka oli uusi juttu maailmalla, erityisesti Suomessa.
Niinpä Hirvosta ruvettiin kutsumaan Mini-Anitaksi, mikä ei hänen omien sanojensa mukaan johtunut suinkaan hänen pienestä koostaan, vaan nimenomaan minihameesta.
Klikkaa kuvaa ja katso, mitä muuta Anita Hirvonen kertoi urastaan ja elämästään!
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää