Mainos

Android vai iOS? Toinen on turvallisempi

Tietoturvayhtiö F-Secure ja Norton ovat yksimielisiä siitä, että Applen laitteet ovat turvallisempia, mitä tulee puhelimeen iskeviin haittaohjelmiin.

Norton kertoo, että tutkimusten mukaan suurempi määrä puhelinten haittaohjelmista kohdistuu juuri Android-puhelimiin. Se johtuu sekä Android-laitteiden suuresta globaalista suosiosta, mutta myös järjestelmän avoimuudesta.

Myös F-Secure kertoo julkaisemallaan videolla Apple ja Android-laitteiden suurimmista eroista niiden sovelluskaupoissa. Siinä missä sovelluksia asentaessa Applen App Storeen on todella vaikea päästä haittaohjelman kanssa ja sovelluksen saaminen iPhoneen vielä haastavampaa, Androideilla tilanne on toinen.

Molemmat tietoturvayhtiöt vertaavat Android-järjestelmää jopa ”villiksi länneksi” Appleen verrattuna. Android-laitteiden sovelluskauppa on ilmainen ja mainosrahoitteinen, se kannustaa tekemään lisää sovelluksia. Lisäksi Android sallii sovellukset myös Google Play -kaupan ulkopuolelta. Näin ollen Androideihin kohdistuvia haittaohjelmia on huomattavasti hankalampi valvoa.


Nortonin mukaan uhka on kuitenkin myös olemassa iOS-laitteissa, ja molemmissa on yhtä suuri uhka sosiaalisen manipuloinnille, jossa hakkerit yrittävät kalastella persoonallisimmin keinoin kirjautumisia ja muita tietoja.

Android-laitteiden uhkat on myös helppo torjua ja ehkäistä. Se vaatii ainoastaan päivittämisen aina uusimpaan käyttöjärjestelmään.

Lähteet: Norton, F-Secure

***

9:00

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.