Amy halusi piristää työntekijöitä – jätti huvittavia "muistilappuja" ympäri kauppaa: "Karanteenin säännöt ovat samat kuin lentokentällä"
"Osta iso pullo. Tulet tarvitsemaan sitä!" Amy kirjoitti työntekijöille hupilappuja, joita jätti ruokaostosten yhteydessä kauppaan.
Amerikkalainen Amy Cook päätti kauppareissullaan piristää niiden työntekijöiden arkea, jotka edelleen istuvat pitkää päivää kassalla ja muissa tehtävissä. Ohiossa asuva nainen jätti Walmart-kauppaan yllätyksen työntekijöille ollessaan tekemässä tavanomaisia ruokaostoksia perheelleen.
– Päätin levittää vähän iloa ja toivottavasti myös aiheuttaa naurahduksia näinä stressaavina aikoina, Amy toteaa Facebookissa.
– Tavoitteeni oli tavoittaa stressaantuneet, ylityöllistetyt työntekijät ja saada heidät nauramaan, varsinkin siksi, että heidän täytyy edelleen kohdata kauheita asiakkaita ja tehdä uuvuttavaa työtä pitääkseen hyllyt täynnä.
Jätti vitsejä ympäri kauppaa
Amy jätti kauppaan muistilappuja. Esimerkiksi "sinä kuulut minun vierelleni" -sisustustauluun hän jätti lapun "sori, mutta olen juuri nyt vapaaehtoisessa karanteenissa"; lasagnehyllyn lappu muistutti Karvisen ruokkimisesta.
Ilmavaivoihin tarkoitettuja pillereitä myyvään hyllyyn nainen kirjoitti muistutuksen "jos voit haistaa hänen pierunsa, ette ole tarpeeksi etäällä toisistanne".
Tällaisia Amyn vitsilaput olivat:
"Kuka tahansa tämän pelin siten aloittikin, ole kiltti, pääse pian loppuun." Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Osta iso pullo. Tulet tarvitsemaan sitä!" Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Karanteenin säännöt ovat samat kuin lentokentällä. Ota juoma yhdeksältä aamulla, jos haluat". Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Lakatkaa viemästä kaikkea vessapaperia, tai joudun vielä pyyhkimään näihin!" Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Aivastelu pari kuukautta sitten: 'Terveydeksi!' Aivastelu nyt: 'Uhkailetko sinä minua?!'" Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Kehottaa kaikkia pysymään kotona
Facebookissa Amy kertoi, että on saanut kaupan työntekijöiltä kiitosta, sillä he ovat löytäneet hänen lappunsa ja huvittuneet niistä.
Lapuista innostuneille hän kuitenkin huomautti, että kotona kannattaa pysyä ja ylimääräistä liikkumista esimerkiksi kaupassa välttää.
Lähteet: Fastcompany.com,
Facebook.com/Amy Cook
Uusimmat
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
22:14
Pelikieltoa SM-liigassa – tästä on kysymys: "Piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa"
-
22:11
Piiritystilanne on päättynyt Pohjois-Kosovolaisessa luostarissa, kertoo maan sisäministeri
-
21:43
TTK-kisasta pudonnut Maria Guzenina on kokenut tänä syksynä huiman muutoksen hyvinvoinnissaan: "Paras lääke"
-
21:43
Helsinkiläisbaariin iski akuutti tarve työntekijälle – kansanedustaja kääri hihat ja ryhtyi hommiin
-
21:32
Ällistyttävä turpasauna Valioliigassa! Newcastlen maalirohmuilu kipusi ennätyksen tuntumaan
-
21:23
Tämä pari joutui jättämään TTK-kilpailun toisena
-
21:13
Rakennusalan työttömyys räjähtämässä käsiin, Kauhajoella talotehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä: "Tältä alalta ei töitä löydy"
-
21:09
Matti-Suur-Hamarin ja Katri Riihilahden rumba keräsi hehkutusta: "Sensuelli ja kiihkeä"
-
21:05
Suomalainen tähtitieteilijä kommentoi Nasan luotaimen asteroidilentoa: "Olihan sitä hienoa katsoa, kun on millintarkasti suunniteltu"
-
20:59
TTK-kauden ensimmäisen kymppi! Tuomarit ylistivät Pernilla Böckermania – Jorma Uotinen riehaantui: "Pernilla perkele!"
-
20:49
Pääkaupunkiseudulla opiskelevalle Miialle, 23, opintolaina on välttämätön – yhä useampi opiskelija rahoittaa elämistään lainalla
-
20:49
Amsterdamissa puhkesi täysi sekasorto – suurseuran ottelu jouduttiin keskeyttämään
-
20:42
"Nyt tärähti!" – Jorma Uotinen villiintyi Sointu Borgin ja Henri Tannerin tanssista
-
20:27
Yleisö villiintyi Jarkko Niemen sambasta – myös tuomarit ylistivät: "Ihan sama mitä teet, näytät uskottavalta"
-
20:20
Vinkit päänahan hoitamiseen: Kaksi asiaa, jotka jokaisen kannattaisi tehdä
-
20:15
Salkkarit-näyttelijä Johanna Anttila odottaa esikoistaan: "Meidän pieni ihme"
-
Lataa lisää