Useat järjestöt ja tahot peräänkuuluttavat nyt suomalaisilta kotimaisten tuotteiden ja palveluiden suosimista.
Koronaviruspandemia on nostanut esiin keskustelun ruoan riittävyydestä ja Suomen omavaraisuudesta. Maa- ja kotitalousnaiset muistuttavat, että nyt erityisesti on aika suosia kotimaista ja huolehtia suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta. Jokainen suomalainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.
– Viimeistään nyt jokaisen suomalaisen pitäisi suosia kotimaisia tuotteita ja yrityksiä, erityisesti pienyrittäjiä. Suosimalla kotimaisia tuotteita vaikutamme suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuuteen, suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointiin ja Suomen kykyyn selvitä poikkeustilanteissa, painottaa toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.
Koronavirustilanne vaikuttaa erityisen rankasti pienyrittäjiin. Hellstedt muistuttaa, että pienyrittäjien ja lähiruokaan erikoistuneiden kauppojen tuotteita saa nykyisin myös verkkokaupoista ja sosiaalisessa mediassa toimivien palveluiden kautta.
Hellstedt peräänkuuluttaa kuluttajia ottamaan aktiivisesti selvää oman alueensa tarjonnasta ja myös toivoo, että kaikki ruokayritykset, myös ravintolat, viestisivät mahdollisuuksien mukaan kuluttajille esimerkiksi sosiaalisen median avulla.
– Kuluttajat tarvitsevat tietoa siitä, mistä ja miten pienyrittäjien tuotteita saa. Tärkeää on myös tietää, toimiiko yrityksillä kotiinkuljetuspalvelu.
Kerroimme aiemmin MTV Uutisten Makuja.fi-ruokasivustolla, että monet pienyrittäjät ovat nyt alkaneet markkinoida erilaisia "karanteenibokseja", jotka sisältävät yrityksen tuotteita kotiinkuljetettuna.
