Kaarinalainen Taina Lempinen teki vuosi sitten poikkeuksellisen harvinaisen hämähäkkilöydöksen omasta maakellaristaan.
Vuosi sitten kesällä Lempinen päätti kurkistaa mökkinsä pihalla olevaan maakellariin, jonka ovi oli ollut kiinni usean vuoden ajan. Tarkoituksena oli katsoa, onko sisällä paljon etanoita, mutta vastassa olikin satakunta valkoista katossa roikkuvaa pientä palloa.
– En tajunnut hölkäsen pöläystä, mistä oli oikein kyse. Muistaakseni en nähnyt edes hämähäkkejä siellä. Lähellä oli, ettei otettu painepesuria ja pesty palloja pois, sanoo Lempinen.
Katso video! MTV Uutiset Live pistäytyi Tanjan maakellarissa katsomassa, miltä poikkeuksellisen suuri luola-aukkohämähäkkiyhteisö näyttää.
Lempinen päätti kuitenkin selvittää, mitä pallerot olivat ja laittoi maakellarista otetun kuvan luontoaiheiseen Facebook-ryhmään.
Ryhmäläiset osasivat kertoa valkoisten pallojen olevan luola-aukkohämähäkin munakoteloita, joissa hämähäkkien poikaset elävät.
Suomen suurimpia hämähäkkejä
Luola-aukkohämähäkki on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Vuonna 2010 laji luokiteltiin vaarantuneeksi, joka tarkoittaa sillä olevan suuri uhka kuolla sukupuuttoon. Luola-aukkohämähäkki on painoltaan Suomen isoin luonnossa elävä hämähäkkilaji.
