Ällöttävä totuus kahvinkeittimestä – milloin pesit viimeksi?

Kahvinkeitin on hyvä pestä säännöllisesti, sillä se kerää helposti bakteereja, muistuttaa Women's Health. 

Milloin viimeksi pesit kahvinkeittimesi? Syytä ehkä olisi, ainakin Valencian yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan. Tutkijat ottivat tarkasteluun yhdeksän kahvinkeitintä. Kävi ilmi, että jokainen niistä oli täynnä bakteereja. Erilaisten löydettyjen bakteerien määrä vaihteli 35–67 välillä. Osa löydetyistä bakteereista oli patogeenisia eli sairauksia aiheuttavia.

CBS:n tekemä tutkimus puolestaan löysi kahvinkeittimestä sekä stafylokokki- ja enterobakteereja.

– On hyvä muistaa, että bakteereja on kaikkialla, totesi professori Kathryn Jacobsen George Maisonin yliopistosta.

Hän ei ole yllättynyt kahvinkeittimistä löydettyjen bakteerien määrästä, sillä lämpimät ja kosteat paikat ovat oivia alustoja bakteereille. Jacobsen muistuttaakin, ettei kodista ole mahdollista tai edes tarpeellista poistaa kaikkia bakteereja.

– Jotkut bakteerit ovat hyviä. Vain osa bakteereista sairastuttaa.

Sairastuttavista pöpöistä on kuitenkin hyvä päästä eroon, joten kahvinkeitin on syytä puhdistaa säännöllisesti. 

Puhdistusaineena voit käyttää esimerkiksi etikkaa.

– Se ei ole yhtä tehokas kuin varsinaiset puhdistusaineet, mutta se on turvallisempi vaihtoehto keittiövälineiden siivoamiseen.

Muista myös pitää kahvinkeittimen vesisäiliön kantta auki, kun et käytä keitintä. Näin se pääsee kuivumaan kunnolla käyttökertojen välissä. 

Lue myös:

    Uusimmat