Aleksandra halusi olla kuin ihailemansa räppäri – tatuoi silmämunansa karmein seurauksin

Puolalaisnainen halusi tatuoida silmämunansa. Virheellisesti tehdyn operaation tuloksena hänen oikea silmänsä sokeutui ja vasemmastakin näkö on heikkenemässä. Pieleen menneestä tatuointitoimenpiteestä uutisoi muun muassa brittiläinen The Sun -sivusto.

Puolalainen Aleksandra Sadowska, 25, halusi jäljitellä rapartistia nimeltä Popek, joka on tunnettu siitä, että hänen silmämunansa on tatuoitu mustiksi. Niinpä hän varasi ajan tatuoijalle.

Tatuointisession jälkeen Aleksandra tunsi silmissään kovaa kipua. Tatuoijan mukaan se oli normaalia ja hän käski Aleksandraa syömään kipulääkkeitä.

Sokeutuu jossain kohtaa kokonaan

Kipu ei kuitenkaan hellittänyt. Sen sijaan Aleksandran oikeasta silmästä lähti näkö. Lääkärit totesivat, että sitä ei voitaisi enää korjata. Lisäksi he kertoivat, että pian myös Aleksandran vasenkin silmä sokeutuisi.

– Valitettavasti lääkärit eivät tällä hetkellä ole kovin optimistisia tilanteen parantumisen suhteen, nainen kertoo The Sun -sivustolle.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tatuoija teki pahoja virheitä

Kun tapausta lähdettiin tutkimaan, kävi ilmi, että tatuoinnin tehnyt mies oli tehnyt monia vakavia virheitä. Yksi niistä oli se, että hän oli käyttänyt tatuoinnissa ainetta, jota saisi käyttää vain ihoon tehtäviin tatuointeihin. Sitä ei olisi missään nimessä pitänyt laittaa silmiin.

Aleksandran asianajaja kommentoi tapausta paikalliselle medialle.

– On olemassa selkeitä todisteita siitä, että tatuoija ei tiennyt, miten suorittaa näin vaativat toimenpide. Ja siitäkin huolimatta hän päätti tehdä sen, mikä johti tragediaan.

Tatuoija kiistää syyllisyytensä

Aleksandra teki tapahtuneesta valituksen jo neljä vuotta sitten. Tatuoija pyörittää edelleen omaa yritystä, jossa hän tekee pääasiassa korvalävistyksiä.

Nyt tatuoija on saanut syytteen, jonka takia hän voi joutua kolmeksi vuodeksi vankilaan. Häntä syytetään siitä, että hän tahattomasti aiheutti naiselle tällaisen vamman.

Mies on kiistänyt syyllisyytensä. Asian oikeuskäsittely alkanee pian.

Nainen yrittää pysyä positiivisena

Aleksandra yrittää pysyä positiivisena kaikesta huolimatta.

– En aio lukittautua kellariin ja masentua. Jatkan elämää.

Lue myös:

    Uusimmat