Maksamaton mopovakuutus kostautuu vuosien päästä, muistuttaa Finanssialan Keskusliitto. Pahimmillaan se etenee ulosottoon ja aiheuttaa alaikäiselle maksuhäiriömerkintöjä. Lisäksi vakuuttamattomalla mopolla tai moottoripyörällä ajeleva on täysin vakuutusturvan ulkopuolella.
Kevättä rinnassa ja kiirettä mopo- ja moottoripyöräkaupoissa. Yhtä tärkeää kuin valita oikea menopeli on muistaa ottaa ja maksaa pakollinen liikennevakuutus.
– Tiet kun sulavat, aletaan mopokauppaa tehdä. Uusi omistaja ei aina muista tai viitsi ottaa pakollista liikennevakuutusta, ja silloin me saamme siitä Trafin ja omien rekisteriemme perusteella tiedon, kertoo Liikennevakuutuskeskuksen (LVK) yksikönjohtaja Janne Jumppanen.
Finanssialan Keskusliiton mukaan alaikäisten nimissä olevista mopoista, kevytmoottoripyöristä, moottorikelkoista ja mönkijöistä pakollinen liikennevakuutus on ottamatta noin kahdellasadalla. Suurin osa näistä on mopoja. Mopot ja mönkijät on vakuutettava vaikka niillä ei ajelisikaan yleisillä teillä.
Luottohäiriömerkintä seuraa nuorta
Vanhempien kannattaa valvoa, että nuori maksaa pakollisen liikennevakuutuksen. Nuori ei aina välttämättä kerro vakuutusmaksujen maksamattomuudesta. Rahat ovat saattaneet mennä hummailuun ja karhukirjeet salataan.
Vuonna 2010 Liikennevakuutuskeskus ryhtyi lähettämään vanhemmille kirjeen, jos alaikäisen lapsen maksamaton liikennevakuutus oli menossa perintään. Ulosottoon menevien vakuutusmaksujen määrä on näin tipahtanut merkittävästi. Viime vuonna vanhemmille kirjeitä lähti 138.
Luottohäiriömerkintä hankaloittaa tulevaisuudessa muun muassa puhelinoperaattorin vaihtamista ja lainan hakemista.
Vakuuttamattomalla mopolla ajellaan vailla turvaa
Vakuutus korvaa onnettomuudessa vastapuolelle ja kyydissä olijoille sattuneet vahingot täysimääräisenä, mutta vakuuttamattoman mopon kuski itse on vakuutussuojaa vailla, Finanssialan Keskusliitto huomauttaa.
– Tässä puhutaan merkittävästä vakuutusturvan menetyksestä, sanoo Finanssialan Keskusliiton johtava lakimies Pia Santavirta.
– Mikäli liikenneonnettomuuden seurauksena vammautuu työkyvyttömäksi, korvaa vakuutus hoidon lisäksi oletetun työelämän tulotason täysimääräisenä vammautuneelle.
Lähde: Finanssialan Keskusliitto
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
10:46
Tätä et saa autossasi tuunata: "Ei sitä ajokorttiinkaan sovi piirtää viiksiä itselleen"
-
10:46
Entinen raksamies junttasi hetki sitten alasarjassa – nyt hän on Juventuksen suuri tähti: "Kehittynyt huimasti"
-
10:32
Kerrostaloasunto tuhoutui tulipalossa Helsingissä, yksi sairaalaan – naapuri kuvasi savusukeltajia työssään
-
10:32
Ukrainassa uuvutustaistelu – USA:n tuen katkeamisen seuraukset olisivat "katastrofaaliset"
-
10:25
Taksikuskikonkari Matti kehuu MTV:lle pikkujouluasiakkaiden nykykuntoa – yksi alan lieveilmiö tympii: "Asiakkaat eivät uskalla mennä kyytiin sieltä"
-
10:11
Erika Vikman jakoi somessa saamiaan törkykommentteja: "Toivon, että joku voisi peilata ajatteluaan"
-
09:58
Naisen hätäabortti estettiin oikeusministerin vaatimuksesta – sikiö oli jo eloton
-
09:46
Makutestissä kaupan riisipuurot – suosikki yllätti totaalisesti: "Halvallakin voi saada hyvää"
-
09:27
Henkilöauton peili osui, pyöräilijä sairaalaan Forssassa
-
09:15
NHL:n pelaajayhdistykseltä tunnustus Mikael Granlundille – Pittsburgh-luotsi mieltyi KalPan kasvattiin: "Hänessä on paljon potentiaalia"
-
09:13
Taloudellista väkivaltaa tunnistetaan yhä huonosti
-
09:01
Anne Kukkohovin on vaikea avautua vakavalle suhteelle: "En deittailisi itseäni"
-
08:58
Valkoisen talon neuvonantaja: Washington varma, että Pohjois-Korea toimittaa aseita Venäjälle – MTV seuraa sotaa
-
08:53
"Suurempi kuin Lontoon metroverkko" – Gazan tunneliverkostot ovat Hamasin hallitsema alamaailma
-
08:33
Ruotsalainen jääkiekkoväki järjestäytyy auttamaan halvaantunutta Sanni Hakalaa
-
08:33
Voiko terapiassa epäonnistua? Psykoterapeutti kertoo, milloin hoito menee pieleen
-
08:18
Miro Heiskanen paljastaa hätkähdyttävän tapansa – poikkeustapaus NHL-tähtien joukossa
-
08:15
"Rikoshyöty oli 2,2 miljoonaa euroa" – tällaista on rikollisen hyvä taide, jota voi hämmästellä suomalaismuseossa
-
07:32
Menopaussi ei ole "vanhojen ihmisten ongelma" – näin tunnistat oireet, jotka voivat alkaa jo nelikymppisenä
-
07:28
Suomalaisten tehoilta siivitti Floridan voittoon NHL:ssä – Patrik Laine sivussa
-
Lataa lisää