Älä syö näitä ruokia treenin jälkeen – pilaat suorituksen!
Tietynlaisia ruokia kannattaa välttää liikuntasuorituksen jälkeen, jos haluaa saada treenillään tuloksia aikaan.
Liikuntasuorituksen jälkeen on yhtä tärkeää syödä kuin suoritusta ennenkin, mutta mikä tahansa välipala ei ole hyväksi.
Petolliset kaloripommit
Puolen tunnin juoksulenkillä palaa keskimäärin 270 kilokaloria, joten et varmasti halua tuhota hyviä tuloksia siemaisemalla kalori- ja sokeripitoista smoothieta ja energiapatukkaa. Vaikka ne kuulostaisivatkin terveellisiltä, niissä voi olla yhteensä satoja turhia kilokaloreita ja roimasti sokeria. Pysyttele noin 150 kilokaloria sisältävässä välipalassa.
Sokeriset herkut
Kova treeni voi herättää mielihalun herkkuihin, mutta älä anna suklaakekseille tai jäätelölle periksi. Herkuista saatu energia ei kestä eikä pidä nälkää kauaa poissa. Verensokerin laskettua olosi on entistä väsyneempi ja sorrut kenties uuteen suklaapatukkaan. Jos himoitset makeaa, unohda käsitellyt sokerit ja valitse joku hedelmä- tai marjaherkku.
Pelkkiä hiilareita
Ennen liikuntasuoritusta on hyvä tankata hiilihydraateilla. Vaikka ne ovat tärkeitä myös treenin jälkeen, lihaksia kannattaa kasvattaa proteiinilla. Jos päätä särkee juoksulenkin jälkeen, voi syy olla juuri siinä, ettet ole saanut tarpeeksi proteiinia. Kokeile siis juustoa, kreikkalaista jogurttia, pähkinöitä ja soijamaitoa.
Lähde: fitsugar.com
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:01
MTV seuraa Chilen MM-rallia – Teemu Sunisen autosta paljastui merkittävä vika, Esapekka Lapille tyrmäävä pettymys
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:53
Kansainvälinen media: Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
19:30
Teemu Pulkkinen palaa jälleen Venäjälle
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
19:02
Miten löytää Se Oikea? Deittiasiantuntija Tiina antaa oleellisen vinkin: "Sillä pääsee jo aika pitkälle"
-
18:51
New Yorkiin julistettiin hätätila tulvien muutettua kadut järviksi: "Toimikaa nopeasti suojellaksenne henkeänne"
-
18:50
Nokia Arenassa valtavia ongelmia SM-liigaottelun alkaessa
-
18:26
Manchester United hukkuu loukkaantumisiin
-
18:12
Sanna Marin jakoi seuraajilleen poseerauksia Pariisista: "Niin innostunut Victoria Beckhamin show´sta"
-
18:11
Harry Potter -tähdet surevat edesmennyttä Albus Dumbledoren näyttelijää: "Hän valloitti minut lapsena"
-
Lataa lisää