Älä ota maitopurkkia pienempää kissaa! Tästä tunnistat luovutusikäisen pennun
Älä ota liian nuorta kissanpentua! 12 viikon luovutusikä on syystä.
Kodittomien kissojen auttaminen on eläinsuojelijoiden perustyötä Suomessa. Kesän edetessä eläinsuojeluyhdistysten kotihoitopaikat ja löytöeläintalot täyttyvät kotia etsivistä kissoista ja kissanpennuista.
Kissoja kaupitellaan tyypillisesti myös lehtien palstoilla ja tuttavien kesken puskaradion kautta. SEY muistuttaa, että kissanpennun luovutusikä on perustelluista syistä 12 viikkoa.
– Liian varhainen luovutusikä lisää käyttäytymishäiriöiden todennäköisyyttä, mikä puolestaan lisää todennäköisyyttä sille, että kissa päätyy kodinvaihtajaksi tai jopa heitteille jätetyksi tai lopetettavaksi. Ongelmallisesti käyttäytyvälle kissalle on aina haastavaa löytää uutta kotia ja se stressaantuu muutoksista keskivertokissaa enemmän, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
Liian varhain erotetulla pennulla ongelmia
SEY on julkaissut ohjeet luovutusikäisen kissanpennun tunnistamiseksi yhteistyössä eläintenhoidon kouluttaja, tietokirjailija Päivi Ylikorven kanssa.
– Liian varhain emosta ja sisaruksista erotetulla pennulla on suurentunut riski stressiherkkyyteen, aggressiivisuuteen, arkuuteen, pitkittyneeseen imemiskäyttäytymiseen ja virtsamerkkailuun aikuisiällä. Nämä ovat samoja ominaisuuksia, joita kissanomistajat pitävät kissoissa kaikkein ikävimpinä, kertoo Ylikorpi.
– Sosiaalisen käyttäytymisen oppimisen kannalta ensimmäiset elinkuukaudet ovat hyvin tärkeitä. Silloin opitaan niin sujuva viestintä lajitovereiden kanssa kuin esimerkiksi sopiva voimankäyttökin. Näitä asioita kissan on myöhemmissä elämänvaiheissa vaikeaa tai mahdotonta oppia, Ylikorpi jatkaa.
Tästä tunnistat luovutusikäisen kissan
Mistä sitten tietää, minkä ikäisiä esimerkiksi naapurin navettakissan pennut ovat, jos niiden syntymäaika ei ole tiedossa?
– Nyrkkisääntönä on, että luovutusikäisenä pentu ei ole enää pörröinen tai hutera, vaan näyttää jo aikuisen kissan pienoismallilta, joka hyppii ja kiipeilee ketterästi korkeisiinkin paikkoihin. Se painaa noin yhden kilon, eli maitopurkin verran, kertoo Ylikorpi.
Liian varhain emostaan erotetut kissat näkyvät eläinsuojelun arjessa. Vaille tarvittavia sosiaalisia taitoja jääneet kissat päätyvät terveitä ja tasapainoisia kissoja tyypillisemmin kodittomiksi ja lisäävät näin myös eläinsuojeluyhdistysten työtaakkaa.
Lähde: SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää