Älä löysisty lomamatkalla

Lomailun ei tarvitse tarkoittaa vain grillaamista, löhöämistä ja laiskistumista. Ulkomaan reissustakin saa enemmän irti, kun pakkaa lenkkarit matkalaukkuun mukaan.

Aktiivilomailijalle on räätälöity kaikenmoisia lajikursseja, mutta jos varsinainen sporttiloma ei innosta, voi kuntoilun hoitaa myös lomailun ohella. Lenkkikamppeiden mukaan ottaminen ei vaadi paljoa: vain lenkkarit ja kevyet vaatteet etelänreissulle, Suomen säähän kannattaa varautua sateenkin varalta. Lomasta voi jäädä huomattavasti enemmän mieleen, kun jaksaa liikuttaa jalkaa toisen eteen – ja sen jälkeen jaksaa paljon muutakin.

Sporttailua futiksen varjossa

Kun Mari, 32, lähti kesällä 2004 kaverinsa kanssa Portugaliin futiksen EM-kisoja seuraamaan, liikuntaan tottuneena hän ei halunnut viettää koko kahta viikkoa vain penkkiurheilijana. Kaverin kanssa he sopivatkin, että aamulenkit kuuluisivat loman ohjelmistoon.

– Reissasimme monissa kaupungeissa, joissa aloitimme yli puolet päivistä aamulenkillä. Lenkin jälkeen kuntoilu oli hoidettu ja koko loppupäivä oli aikaa tehdä kaikkea muuta, Mari perustelee.

Aamulenkkeilyssä oli hohtoa

– Oli makea olo herätä aikaisin, sillä lenkin jälkeen päivä jatkui mahtavalla fiiliksellä. Hölkän jälkeen ehdimme vielä hotellin aamiaiselle – ja liikunnan ansiosta saatoimmekin sitten herkutella hyvällä omatunnolla. Tosin hyvän olon ansiosta hedelmät maistuivat varsinkin aamiaisella parhaiten. Sipsejä ja pizzoja tuli syötyä illalla.

Myös viime kesänä reissatessaan yksin Kreetalle Mari jatkoi hyväksi todettua harrastustaan.

Varhaisilla lenkeillä on eräs kiistaton käytännönetu.

– Etelässä päivällä on usein niin kuuma, että iskee nestehukka, ja ihmisiäkin on paljon liikenteessä. Aamut ovat vielä ihanan viileitä ja rauhallisia, hän neuvoo.

Paikallisia elämyksiä

Aamuvirkut futisturistit ehtivät nähdä Portugalissa paljon sellaista, mitä sikeitä vetävät bailaajat eivät nähneet. Näky oli myös paikallisten vinkkelistä uudenlainen.

– Etenkin Portugalin Portossa ja Bragassa, missä ei ollut totuttu näkemään lenkkeilijöitä, paikallisten huulille levisi hymy meidät nähtyämme. Ehkä he pitivät meitä vähän hulluina, tai vähintään erikoisena näkynä. Meistä se oli hauskaa, ja oli myös ihanaa, kun paikallisilta tuli niin paljon hymyjä.

Mari katsoi yleensä etukäteen kartasta, minne päin kannatti juosta. Se onkin viisasta, sillä ulkomailla joka alueelle ei kannata noin vain rynnätä, eikä eksyminen ja harhaileminenkaan välttämättä kaikkien päivää käynnistä onnistuneesti. Lisäksi ainakaan Portugalissa korttelit eivät mene loogisesti neliön muotoisesti kuten Suomessa.

– Me katsoimme kartasta ainakin viheralueet. Portosta löytyikin ihana puisto. Sen kiersi vajaassa kymmenessä minuutissa, ja jos toinen meistä ei jaksanut juosta, hän jäi venyttelemään, eikä silti kadonnut näköpiiristä. Siellä olivat myös jyrkät portaat, joita kipittämällä sai hyvän intervallitreenin ja tehoa lyhyeen lenkkiin, Mari muistelee.

Juoksemalla heidän tuli mentyä alueille, joihin eivät muuten olisi hoksanneet hakeutua.

– Juoksimme kortteleita, joissa näimme paikallisten asuintaloja ja portugalilaisia valmistautumassa töihin. Jotkut pystyttelivät hedelmäkojuja kujille tai toreille. He tervehtivät meitä hyvällä huomenella ja me heilautimme heille kättä – oli hauskaa ajatella, että eihän tässä mitään turisteja olla, vaan me ikään kuin kuulumme katukuvaan, Mari nauraa.

Kreetalla Mari juoksi rantabulevardia pitkin ensin yhteen suuntaan ja sitten takaisin. Vilvoittava meri teki hölkän huomattavasti miellyttävämmäksi kuin katujen sokkeloissa juokseminen. Tehokkaan treenin saa myös muuten tarpomalla rantahiekassa!

Pieni vaiva, suuri ilo

Mari myöntää, että Kreetalla lomaillessaan hänellä ei tullut juostua yhtä usein kuin kaverin kanssa Portugalissa.

– Kaverin kanssa oli kivempaa, koska jos toinen sanoi ettei jaksa, niin toinen oli sitä mieltä,

että nyt lähdetään. Mekin olimme ennen reissua vain jutelleet, että käymme lenkillä joskus, mutta lopulta tulikin juostua aika usein.

Lämpimään lähtiessä lenkkareiden ja urheilusukkien lisäksi on hyvä ottaa mukaan ohuet lenkkivaatteet. Keinomateriaali on suositeltavampaa, sillä puuvilla kuivuu hitaammin.

– Itselläni oli Portugalissa capri-tuulihousut ja ohut, puuvillainen t-paita, mutta koska sain sen heti kuivumaan parvekkeelle aamuaurinkoon, se kuivui nopeasti. Pesin sen myös silloin tällöin mukaan ottamallani pesujauheella. Hihattoman paidan hihoja ei tarvitsisi käännellä, jos aamulla sattuukin olemaan lämmin, Mari neuvoo.

Jos joku edelleen kauhistelee aamuheräämisiä, Mari muistuttaa siestasta.

– Koska lomalla ei ole aikatauluja, niin kuka estää ottamasta päiväunet! Toki jos mekin lähdimme bailaamaan, nukuimme pidempään. Mutta olisi kyllä harmittanut, jos olisimme jokaisena loma-aamuna heränneet kuumuuteen vasta yhdentoista maissa.

Näin Marille jäi plakkariin paljon muutakin kuin futis, turistit ja viini. Toisiin kisaturisteihin ehti silti tutustua, matsit tuli katsottua ja kunto hoidettua – mitään ei jäänyt lomalla tekemättä.

Teksti: Satu Väisänen

Kuvat: Colourbox.com, Shutterstock.com

Lue myös:

    Uusimmat