Älä kärsi turhaan, vältä vatsavaivat lomalla

Maiskis, sanoo matkailija, kun suuhun päätyy lomakohteen eksoottisia ruokia. Brööt, sanoo matkailijan vatsa, jos ruoassa piileekin pöpöjä. Lomaripulilta voi kuitenkin välttyä, kun pakkaa matkalle mukaan myös maalaisjärkeä.

Ulkomaanreissu on monelle suomalaiselle kesäloman kohokohta. Lomafiilikset latistuvat kuitenkin nopeasti, jos äkillinen vatsapöpö pakottaa viettämään aikaa mahdollisimman lähellä vessaa.

– Lomakohteessa hanavesi ei välttämättä ole ihan juotavaksi kelpaavaa. Ruokalajit ovat usein outoja, ja ruoka voi olla myös huonosti kypsennettyä tai väärin säilytettyä. Lisäksi bakteerikanta on erilainen kuin mihin on totuttu, asiantuntijalääkäri Eeva Kari listaa ulkomaanreissujen ikäviä piirteitä.

Jos vatsaan päätyy pöpöjä ruoan mukana, seurauksena on ankeita oireita: ruokahaluttomuutta, pahoinvointia, oksentelua, vatsakipua ja ripulia. Etenkin vesiripulista saattaa koitua ongelmia, sillä lämpimässä matkakohteessa kuivuminen uhkaa nopeasti.

– Jos on saanut ripulin, pitäisi yrittää juoda mahdollisimman paljon. Hanavesi ei välttämättä ole juomakelpoista, joten pullotettu juotava on turvallisempi vaihtoehto.

Hygieniaa ja hyviä bakteereja

Onnellisen vatsan ja onnistuneen lomareissun lähtökohta on hyvä hygienia: kädet pestään huolellisesti ennen ruokailua tai puhdistamiseen käytetään desinfiointipyyhkeitä. Lautaselle on hyvä koota perusteellisesti kypsennettyä kuumaa ruokaa, kun taas raakoja vihanneksia, lämpimässä olleita maitotuotteita sekä hanavedestä tehtyjä jääpaloja on hyvä välttää.

Vatsan vastustuskykyä voi myös pönkittää maitohappobakteereilla, jotka ovat monelle suomalaiselle tuttu varuste niin reissussa kuin flunssakaudellakin. Ne lisäävät hyvien bakteerien määrää elimistössä ja vievät elintilaa haitallisilta bakteereilta.

– Maitohappobakteerien käyttö kannattaa aloittaa pari päivää ennen reissua. Niistä saa parhaan mahdollisen tehon irti, kun valitsee tuotteen, jossa on myös inuliinia. Maitohappobakteerit käyttävät sitä ruokanaan ja toimivat sen avulla paremmin, Kari kertoo.

Vaikka kohdemaassa olisikin juomakelpoista hanavettä ja turvallista ruokaa, vatsa menee helposti sekaisin jo siitä, että poiketaan totutusta elämänrytmistä. Maitohappobakteereita voi myös ottaa matkalle mukaan ja pakata käsimatkatavaroihin alkuperäisissä myyntipakkauksissaan.

– Pureskeltavat tuotteet ovat reissussa helpompia kuin sellaiset, joiden ottamiseen tarvitaan vettä. Mutta vaikka kuinka söisi maitohappobakteereja, tarpeettomia riskejä ei silti kannata ottaa.

Kuvat: Shutterstock

MTV3/ Deski

Lue myös:

    Uusimmat