Aku Hirviniemen rakastetulla sketsihahmolla ja näyttelijän esi-isällä yhtymäkohtia – erikoinen pappi, joka syrjäytettiin virasta

Katso esimakua Sukuni salat -ohjelmasta! 1:47
Katso tästä esimakua Sukuni salat -ohjelmasta!

Aku Hirviniemen esi-isä oli erikoinen pappi, mikä kuulostaa varsin tutulta ajatellen näyttelijän Putous-historiaa.

Näyttelijä Aku Hirviniemi on niiden kymmenen tunnetun suomalaisen joukossa, jotka pääsivät selvittämään Sukuni salat -ohjelmassa minne heidän sukupuidensa juuret ulottuvat.

Hirviniemi kertoi ohjelman pressitilaisuudessa pelänneensä ennen selvitystä, että löytyisikö hänen esi-isiensä joukosta paljon sotarikollisia tai murhamiehiä. Toisin kuitenkin kävi, sillä yllättäen Hirviniemellä ilmeni olevan suvussa paljon linkkejä pappeihin sekä virkamiehiin. Näyttelijän mukaan hän näki esi-isissään myös runsaasti yhtäläisyyksiä itseensä. 

– Tosi paljon löytyi semmoista samaistumispintaa, että oli tosi paljon juoppoja. Oli pappeja ja sitten oli juoppoja pappeja, Hirviniemi kertaa. 

Hirviniemen mukaan selvisi, että varsinkin hänen äitinsä puolen suvusta löytyi "varsinaisia kansanmiehiä". Yksi heistä oli 1600-luvulla elänyt Daniel-niminen pappi.

– Hänet jopa kaksi kertaa jo erinäisistä syistä aateliston osalta syrjäytettiin virastaan, mutta sitten kansalaiset halusivat hänet sinne takaisin saarnaamaan, että ilmeisesti hän oli kansan suosiossa. 

Daniel-papin tarina kuulostaa sikäli tutulta, että Hirviniemi esitteli vuonna 2012 Putous-ohjelman myötä äärimmäisen suositun sketsihahmonsa Usko Eevertti Luttisen. 

– En tiedä, olisiko Daniel 1600-luvulla ollut (hahmosta) kauhean ylpeä ja iloinen, Hirviniemi miettii. 

Katso esimakua Sukuni salat -ohjelmasta videolta!

Sukuni salat MTV3-kanavalla maanantaisin 15.2. klo 20 alkaen. Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa ja C More -suoratoistopalvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat