Akropolis suljettiin helleaallon takia

0:35imgKatso videolta, miltä suljetulla Akropoliksella näytti.
Julkaistu 08.07.2025 21:08
Toimittajan kuva
Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Viranomaiset sulkivat suositun nähtävyyden, Akropoliin, useiksi tunneiksi tiistai-iltapäivällä helleaallon vuoksi, kun maa kärvisteli helleaallon kourissa.

Ateenassa lämpötilojen odotettiin nousevan 38 asteeseen, mikä pakotti viranomaiset sulkemaan Akropoliin muutamaksi tunniksi kello yhdestä viiteen iltapäivällä paikallista aikaa.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Antiikin aikojen nähtävyys sijaitsee kivisellä kukkulalla tarjoten tuskin lainkaan paikkaa varjossa.

Viranomaiset määräsivät myös joitain toimijoita rajoittamaan työntekijöiden ulkotöitä iltapäivisin Kreikan toiseksi suurimmassa kaupungissa Thessalonikissa sekä muilla alueilla mantereella ja eteläisellä Peloponnesoksen niemimaalla.

Esimerkiksi rakennustyöläisiä, ruokalähettejä ja telakkatyöntekijöitä määrättiin pistämään työt tauolle keskipäivästä viiteen saakka iltapäivällä, jotta he välttyisivät lämpöstressiltä.

Helleaallon ennakoidaan jatkuvan keskiviikkoon asti. Lisäksi Ateenan ympäristössä ja muilla alueilla ollaan hälytystilassa metsäpaloriskin vuoksi.

Lue myös: Maasto- ja metsäpalot riivaavat Ranskaa ja Espanjaa

Tuoreimmat aiheesta

Kreikka