Houkutteleva torkuttaminen ei ole lopulta kuin haitaksi.
Herätyskellon soidessa aamulla aivan liian aikaisin, käsi hakeutuu helposti puhelimen torkutus-nappulalle – yhä uudestaan ja uudestaan.
Torkuttamisen aikana olet jossakin unen ja hereillä olon välimaastossa saamatta kuitenkaan kummankaan olotilan suomia etuja.
Torkuttaminen on siis lähinnä paha tapa, mutta onneksi siitäkin voi oppia eroon.
– Torkuttamisen ongelma on siinä, että unen laatu ei ole hyvää, minkä vuoksi se ei anna meille oikeanlaista unta, Metro-julkaisun haastattelema terapeutti, Claire Elmes kertoo.
Torkuttamisen sijaan kannattaakin tukeutua toisenlaisiin aamurutiineihin.
Lue myös: Menetkö myöhään nukkumaan? Tutkimus: Kolme asiaa unessa vaikuttavat diabetesriskiin
Pidä kirjaa nukkumistottumuksistasi
Heti alkuunsa Elmes suosittelee tutkailemaan omaa unirutiinia päiväkirjan avulla. Ylös kannattaa kirjata, mihin aikaan menee nukkumaan, mihin aikaan herää ja kuinka pitkät unet on saanut otettua.

