Miltä tuntuu menettää yhtä aikaa työ, perhe ja ystävät? Ei miltään, vastaa Otto*, sillä aivohalvauksen seurauksena hän on kaiken muun lisäksi menettänyt kykynsä tuntea.
Oton kymmenen vuotta sitten saaman aivohalvauksen jälkiä paranneltiin pitkään. Mies toipui sinnikkään kuntoutuksen ja lääkityksen avulla fyysisesti lähes ennalleen, mutta hänen aivoihinsa jäi vika, jota lääkärit eivät pystyneet korjaamaan.
– Vasta sitten, kun olin toipunut fyysisesti ja palannut puolen vuoden sairasloman jälkeen töihin, tajusin että kaikki ei ollut kohdallaan. Asiat olivat päässäni aivan sekaisin eikä lähimuistini ei enää toiminut, Otto kertoo.
– Ennen halvausta harrastin taistelulajeja ja olin haka tietokonepeleissä. Shakin pelaaminen tietokonetta vastaan oli tylsää, koska voitin koneen vakeimmalla tasolla leikiten, mutta halvauksen jälkeen en pärjännyt edes aloittelijatasolla. Töissä tiesin kyllä, miten työkaluja käytetään, mutta en enää osannut yhdistää sanaa "jakoavain" oikeaan esineeseen. Taistelulajitkin jäivät, sillä en enää osannut yhdistää tekniikoita niiden nimiin, hän selittää.
Pahinta oli kuitenkin, että Otto ei enää osannut tuntea mitään. Niin viha ja rakkaus kuin suru, onnellisuus, katkeruus ja kaipauskin, ovat miehelle nykyisin täysin vieraita käsitteitä. Tai kyllä hän teoriassa tietää, mitä ne tarkoittavat ja että ne ovat tunteita, mutta tuntea hän ei enää osaa.
Muistoja ilman ikävää
Kun Otto kertoo elämästään, tuntuu kuin hän puhuisi jonkun muun ihmisen elämästä. Muistellessaan hääpäiväänsä, lapsiensa syntymää tai veljensä kuolemaa, hän ei osoita minkäänlaisia liikuttumisen merkkejä. Ihan kuin hän olisi täysin ulkopuolinen oman elämänsä tapahtumissa. Ja niin hän tavallaan onkin.
