Äitiys oli kova paikka Michelle Pfeifferille

Äitiys oli kova paikka Michelle Pfeifferille.
Äitiys oli kova paikka Michelle Pfeifferille.Getty Images
Julkaistu 02.05.2012 19:30

Äitiys oli kova paikka näyttelijä Michelle Pfeifferille, joka oli tottunut kovaan työntekoon ja pitämään kaikki langat käsissään, Female First uutisoi.

Michelle Pfeifferin, 54, mukaan vanhemmuus oli hänelle kova pala, sillä hän oli tottunut pitämään kaikki langat käsissään. Näyttelijällä on kaksi lasta, Claudia Rose, 19 ja John Henry, 17, miehensä David E. Kelleyn kanssa. Näyttelijä myöntää olleensa shokissa, kun tajusi ettei työelämän ja perheen yhteensovittaminen tulisi olemaan helppoa.

– Uskon että kaikki työssä käyvät vanhemmat kamppailevat samojen ongelmien kanssa, Pfeiffer kertoo.

Kontrollifriikin naisen olikin vaikea totuttautua ajatukseen vanhemmuudesta.

– Minulla oli tapana tuomita ihmisiä helposti ennen kun sain ensimmäisen lapseni. Se oli karu herätys minulle. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun en voinut tehdä kaikkea. Tajusin silloin, että ihminen voi saada kaiken, mutta hän ei voi tehdä kaikkea. Se oli rankka opetus minulle. Mutta ei ole olemassa mitään muuta ennalta arvattavampaa ja jalompaa kuin olla vanhempi, Pfeiffer sanoo.

Aktiivinen nainen pitää työntekoa niin tärkeänä itselleen, ettei hän voi kuvitellakaan lopettavansa sitä milloinkaan.

– Työ määrittelee minua paljon, eikä se kenties ole tervettä, mutta se on totta. Se on minulle kuin ravintoa. En näe itseni menevän eläkkeelle koskaan. Aloitin osa-aikaisen työskentelyn kun olin 14 vuotta ja vielä koulussa, enkä ole koskaan lopettanut työskentelyä. Minun täytyy aina olla tehokas jollakin tapaa, Pfeiffer kertoo.

Lue myös:

Michelle Pfeiffer turvautuisi kauneuskirurgiaan

MTV3/Helmi

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuva: Getty Images

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle