Äiti tuskastui aikuisten pilkasta: "Pinkkiin pukeutuva 4-vuotias poikani ei ole drag queen – hän on Lenni"
Mari Niinikoskella on 4-vuotias pitkähiuksinen Lenni-poika, joka harrastaa taitoluistelua ja tykkää vaaleanpunaisesta ja nukeista. Lennin kaverit eivät ole tästä moksiskaan, mutta kaverien vanhempien naureskelu ja homottelu oli äidille liikaa.
Niinikoski julkaisi puolilta öin Facebook-sivuillaan julkisen päivityksen, jota on jaettu klo 16.30:een mennessä jo lähes 500 kertaa.
Päivityksessä Niinikoski kertoo muun muassa poikaluistelijoiden valmennustapahtumasta, jossa jonkun toisen lapsen vanhempi ryhtyi kovaäänisesti väittämään Lenniä tytöksi. "Tuo on kyllä tyttö! Kato sen kenkiäkin!"
– Lapsi kuuli kaiken, tietenkin, Niinikoski kirjoittaa.
Niinikoski on ihmeissään, että on aikuisia, jotka kuittailevat lapsen ulkoasusta suoraan lapselle.
– Lapsi voi olla keijuprinsessa, koska hän on poika. Kuinka hän ei voi pitää mekkoa, koska hän on poika. Mutta nyt mulle alkaa riittää. Minun lapselleni on juuri nyt hirveän tärkeää olla poika. Mutta miksi te, aikuiset, ette anna hänen olla poika omalla tavallaan?
– Lapseni EI ole nelivuotias drag queen. Hän EI ole vitsi. Hän on Lenni.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää