Ohjaaja Renny Harlin kertoi Viihdeuutisille maanantaina Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa joutuvansa seuraavana päivänä hieman erikoisempiin hommiin.
Mannerheim-suurelokuvaa työstävä Renny kertoi lähtevänsä tiistaiaamuksi Pohjois-Karjalaan – kaivamaan juoksuhautoja, tai ainakin valvomaan työn etenemistä.
– Joensuun pohjoispuolella aloitetaan huomenna. Juoksuhaudat kaivetaan käsin, ohjaaja kertoi. Hän ei toistaiseksi osannut sanoa, tarttuuko itse lapionvarteen.
Varsinaiset leffan kuvaukset alkavat maaliskuun 9. päivä.
Renny kertoi olevansa kova penkkiurheilija, varsinkin mitä formuloihin tulee.
– Seuraan formuloita, vaikka Jenkeissä ollessani tv-lähetykset tulevat kolmelta yöllä. Ja kaikkien aikojen paras kuljettajahan on tietysti Mika Häkkinen, Renny vakuutti.
Vaikka mies on omiensa keskuudessa megaluokan julkkis, hänen mielestään Suomessa on suhteellisen helppo pitää yksityiselämä ja julkisuuskuva toisistaan erillään, jos niin on päättänyt.
– Kyllä se täällä on hyvin pitkälle itsestä kiinni. Mä ainakin olen oppinut omista virheistäni, mies kertoili.
Miten miehen oma seurustelusuhde Satu Vuorelan kanssa sitten jakselee?
