Moni juoksuharrastuksen aloittanut sortuu virheisiin, jotka saattavat hidastaa tai jopa estää tavoitteen saavuttamisen.
Aloitit juoksemisen kuukausi sitten, ja joka kerta vaa’alle astuessasi odotat painosi pudonneet kuin taikaiskusta. Voit kuitenkin joutua pettymään, sillä vaikka juokseminen polttaa paljon kaloreita, on olemassa lukuisia syitä siihen, miksi vaaka näyttää kerta toisensa jälkeen samaa lukemaa.
Seuraavat kohdat voivat olla syynä, jos painosi ei tunnu putoavan sitten millään.
1. Juokset liian vähän
Jos juokset, muttet näe tuloksia, käännä katse kalenteriisi. Yksi alle tunnin mittainen tai kaksi kahdenkymmenen minuutin viikoittaista lenkkiä eivät vielä kuluta riittävästi kaloreita laihtumista varten. Puolen kilon viikoittainen painonpudotus vaatii 500 kilokalorin päivittäisen energiavajeen, joka on helpoin saavuttaa liikunnan ja ruokavalion yhteisvaikutuksella.
Jos tavoitteenasi on laihtua, juokse kolmesta neljään kertaan viikossa, ja ota mukaan myös muita kalorinkulutusta tehostavia liikkumismuotoja, kuten lihaskuntoharjoittelua.
2. Valitset vääriä ruokia
Vaikka juokseminen polttaakin paljon kaloreita, ruokavalioon tulisi silti kiinnittää erityistä huomiota, varsinkin jos tavoitteenasi on laihtua. Paljon rasvaa ja sokereita sisältävä ruoka ei ainoastaan sisällä turhia kaloreita, se voi myös kasvattaa ruokahaluasi entisestään. Lenkin jälkeinen palautumisateria kannattaa siis valita huolella, jos et halua löytää itseäsi jääkaapilta jälleen tunnin kuluttua.





