Aikuisen naisen päiväkirja: Kuuluuko seksi vain terveille?
Kuuluuko läheisyys ja seksi vain hyväkuntoisten, vireiden ja ulkomuodoltaan siedettävien oikeuksiin? Tätä pohtii femme Aikuisen naisen päiväkirja -blogissaan – lue!
Aikuisen naisen päiväkirja -blogin pitäjä femme käsittelee tällä kertaa polion invalidisoiman miehen tarinan kertovan The Sessions -elokuvan innostamana kaikkia, joille seksi ei ole yhtä yksinkertainen asia kuin terveistä, hyväkuntoisista ja vireistä koostuvalle valtaväestölle.
"Tositapahtumiin perustuva The Sessions -elokuvakertoo miehestä, joka sairastui polioon kuusivuotiaana, mutta vanhempien sinnikkään kotihoidon ansiosta jäi henkiin. Hän joutui viettämään suuren osan vuorokaudesta rautakeuhkoissa ja pystyi liikuttamaan ainoastaan päätään. Mies kävi kuitenkin yliopiston ja valmistui toimittajaksi. 38-vuotiaana hän halusi kokea seksin ja otti yhteyttä seksuaaliterapeuttiin. Elokuva on todella hyvä – yksi parhaimmista, jonka olen nähnyt – suosittelen sitä lämpimästi kaikille.
En voi olla miettimättä, miten suuri joukko ihmisiä jää ilman hyväilyjä ja seksiä vammansa tai sairautensa vuoksi."
Lue koko merkintä:
Lue myös muita Aikuisen naisen päiväkirjan blogimerkintöjä:
AVA
Kuva: Shutterstock
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää