Aiemmin Haley vastusti rokotteita, sitten tuli covid-19: "Olen omakohtaisesti nähnyt, mitä sairaudet tekevät"
Haley, 26, oppi vasta uuden koronaviruksen myötä, miten rokotteita testataan. Hän havaitsi, etteivät rokotevastaiset mielipiteet perustu tieteeseen.
Osa aiemmin rokotevastaisista ihmisistä pohtii mielipiteitään uudelleen koronaviruksen vuoksi. CNN:n mukaan vuonna 2019 lapsen saanut floridalaisnainen oli vahvasti rokotteita vastaan. Nyt mieli on muuttunut.
"Olen omakohtaisesti nähnyt, mitä sairaudet tekevät"
Haley Searcy, 26, antoi aiemmin vastentahtoisesti rokottaa lapsensa lastenlääkärin sitä vaadittua. Silti hän piti rokotteita tarpeettomina ja jopa vaarallisina; hän esimerkiksi uskoi perättömiä väitteitä siitä, että rokotteet aiheuttavat autismia.
Nyt covid-19-tauti on muuttanut Hayleyn ajattelutapaa.
– Covid-19-taudin jälkeen olen omakohtaisesti nähnyt, mitä sairaudet tekevät, kun niitä vastaan ei taistella rokottein, Haley kuvaili haastattelussa.
– Äidilläni on keuhkosairaus, joten jos hän saa covid-19-taudin, ei hän voi taistella sitä vastaan.
"Olen oppinut, miten perusteellisesti rokotteita testataan"
Haleyn mukaan koronavirus uhkaa nyt monien henkeä ja myös niitä hänen läheisiään, jotka ovat haavoittuvaisia. Tutkiessaan pandemioita ja niiden rajaamistoimenpiteitä Haleylle selvisi, miten aiempia tauteja on suitsittu rokotteiden avulla. Hän havaitsi, etteivät rokotevastaiset mielipiteet perustu tieteeseen.
– Olen oppinut, miten perusteellisesti rokotteita testataan ennen kuin ne annetaan väestölle, nainen sanoo.
– Toivon, että voisin vakuuttaa useampia ihmisiä pysyttelemään kotona ja seuraamaan sosiaaliseen eristämiseen liittyviä ohjeita, jotta äiti ei sairastu.
"Tämä on tärkeää aikaa miettiä rokotteiden arvoa"
Kaikki eivät kuitenkaan muuta mieltään. Rokotteita tutkivan, Lontoossa toimivan tutkijaryhmän johtajan Heidi Larsonin mukaan enemmän tutkimuksia tarvitaan, jotta rokoteasenteita voidaan havainnoida pitkällä aikavälillä ja tarkasti.
Larsonin mukaan osa rokotusten vastustajista on itse asiassa hyvin epäileväisiä mahdollista covid-19-rokotetta kohtaan.
– Tämä on tärkeää aikaa miettiä rokotteiden arvoa. Jos meillä olisi rokote tähän tautiin, emme olisi lukittautuneina sisälle, talous ei rapistuisi, eläisimme aivan eri maailmassa, Larson muistuttaa.
Lähde: CNN.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää