Jalkapalloliigan avaukseen valmistautuvan AC Oulun puolustaja Anatoli Bulgakov tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa maanantaina neljän kuukauden ja 20 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Koeaika päättyy 31. päivä toukokuuta 2008. Ajokieltoa hänelle määrättiin yksi vuosi ja sakkoja yhteensä 1 960 euroa.
Bulgakov jäi kiinni viime joulukuussa Oulussa Puolivälinkankaan kaupunginosassa, jossa hän puhalsi poliisin alkometriin 3,01 promillen lukemat.
- Hän on pyytänyt anteeksi seuralta, pelikavereilta sekä kannattajilta ja katuu tekoaan. Seura ei hyväksy tapahtunutta, koska urheilija on esikuva monelle nuorelle. Emme kuitenkaan rankaise häntä, ja hän saa jatkaa työsuhdettaan joukkueessa, AC Oulun toiminnanjohtaja Markus Kalmari kertoi.
- Bulgakov aikoo hyvittää tapahtunutta myös omalla työpanoksellaan. Hän on luvannut tulla kouluttajaksi jalkapallokouluun omalla ajallaan sekä osallistua seuran järjestämiin hyväntekeväisyystalkoisiin. Joukkueessa hän on edelleen samalla viivalla muiden pelaajien kanssa, Kalmari lisäsi.
(MTV3-STT)