Abu Dhabin poliisilla miljoonien arvoinen hyperauto, koristeena timantteja ja kultaa – huiput lähes 400 km/h
Abu Dhabin poliisilla on vuodesta 2015 lähtien ollut käytössä äärimmäisen poikkeuksellinen kulkupeli.
Kuten tiedetään, on Dubain poliisilla käytössään hengästyttävä määrä toinen toistaan upeampia ajoneuvoja. Niiden joukossa on sellaisia helmiä kuin Bugatti Veyron, Ferrari FF ja Aston Martin One-77.
Arabiemiirikuntien pääkaupungin Abu Dhabin poliisin arsenaalissa on kuitenkin auto, joka jättää kaikki edellä mainitut ajokit varjoonsa – erityisesti hintansa ja harvinaisuutensa puolesta.
Kyseessä on maailman ensimmäinen Lähi-idässä sarjatuotantona valmistettu hyperauto Lykan HyperSport. Kolmen miljoonan euron arvoisen insinöörityön taidonnäytteen huippunopeus on lähes 400 kilometriä tunnissa, eikä nollasta sataankaan kestä kiihtyä kuin 2,9 sekuntia.
W Motors valmisti autoa ainoastaan seitsemän kappaletta, joten ei liene yllätys, ettei sitä tulla käyttämään Abu Dhabissa aivan tavanomaiseen partiointiin. Auton tuotanto päättyi vuonna 2016.
Auton yllättävänkin pieni 3,8-litrainen moottori on kuusisylinterinen ja kaksoisahdettu. Hevosvoimia löytyy niitäkin "vain" 750 kappaletta. Auton hintalappu ei tosin nousekaan pilviin pelkän suorituskykynsä vuoksi, vaan enemmänkin ulkonäköseikkojen tähden.
Lykan Hypersportin ajovaloissa on nimittäin 440 timanttia ja penkeissäkin kultaiset tikkaukset.
Abu Dhabin poliisi-Lykan on muuten sama yksilö, joka nähtiin Fast & Furious 7 -elokuvassa hyppimässä pilvenpiirtäjien läpi.
Katso video autosta alta.
Lähde: W Motors, Autoblog, DriveTribe
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää